Japanissa nähtävästi pystytetään jo patsaitakin videopeleille – 80-luvulla aloittanut pelisarja sai oman monumenttinsa

Milloinkohan tullaan näkemään Suomessa vihaisille linnuille pyhitetty patsas?

19.07.2017

Japanissa pelit ovat todellista mainstreamia. Jopa siinä määrin, että Japanissa on nyt pystytetty patsas pyöreitä täyttäneelle Dragon Quest -sarjalle. Pelin ensimmäinen osa ilmestyi 8-bittiselle Nintendolle vuonna 1987.  Monumentti puolestaan sijaitsee nyt Sumoto-nimisessä kaupungissa.

Olisihan se siistiä, jos jonain päivänä Suomessakin suhtauduttaisiin peleihin samanlaisella vakavuudella. Meillä on jo patsaita Euroviisut voittaneelle Lordille ja legendaariselle futarille Jari Litmaselle, mutta missä viipyy kunnianosoitus esimerkiksi Angry Birdsille, Max Paynelle tai Clash of Clansille?

Noh, ehkä sitten 30-vuotismerkkipäivänä.

Lisää luettavaa