Huhumylly kiertää: Wii U:lle tulossa ensi vuonna kovan luokan remasterointi?

15.08.2014

Nintendo on tämän vuoden aikana ilmaissut pettymyksensä Wii U:n aloitukseen ja vannonut tekevänsä laitteen eteen enemmän töitä. Viimeisimpien huhujen mukaan ensi vuosi saattaa olla laitteelle todellinen huippuvuosi.

Nimittäin: ranskalainen twiittaaja Nico A – sama heppu, jonka välittämät huhut uusista Pokemoneista ja Devil’s Thirdistä osoittautuivat todeksi – on laittanut liikkeelle twiitin, joka vihjaa isosta remaster-julkaisusta ensi vuonna. Samassa twiitissä mainitaan myös, että vuonna 2015 Wii U:lle on luvassa iso julkaisu jokaiselle kuukaudelle.

Mitä ensi vuoden pelilistauksesta tiedetään, jälkimmäinen väittämä voi hyvinkin olla totta. Remasterointi onkin sitten eri juttu. Voisiko kyseessä olla Super Mario Sunshine? Kenties Metroid Prime? Nintendolla remasteroitavaa arsenaalia kyllä löytää ja Wind Waker HD osoitti, että jälki voi olla jopa alkuperäistä parempaa. Epäilemättä loppuvuosi on Nintendo-faneille kovaa odotuksen aikaa.

wiiunicoa

Lisää luettavaa