Huhu: Netflix tuottamassa Legend of Zeldasta sarjaa Game of Thronesin hengessä

Netflixin ja Nintendon kerrotaan ryhtyneen yhteistyöhön, jota tosin kumpikaan yhtiö ei ole valmis vahvistamaan.

Netflixin omat sarjatuotannot ovat huimassa nousussa, joten liekö ihme, että tuoreimpien huhujen mukaan suoratoistopalvelu on tarttumassa seuraavaksi Nintendon hittipelisarjaan. Tekeillä on siis ilmeisesti Legend of Zeldaan perustuva live action -sarja, kertoo The Wall Street Journal.

Uutisen taustat ovat hieman epäselvät, joten terveelle skeptisyydelle on jälleen tilaa. Artikkelin mukaan Zelda-sarjasta on tulossa ”kuin koko perheen Game of Thrones”, joten odotettavissa voisi siis olla melko suuren budjetin fantasiaseikkailua ilman kovempaa väkivaltaa.

Netflix on uutisen mukaan vasta etsimässä käsikirjoittajia sarjalle, joten koko projekti on vielä kaukana valmistumisesta. Legend of Zeldaa on kuitenkin liputettu jopa kaikkein aikojen parhaaksi pelisarjaksi, joten tuotantoa voisi kuvitella tärkeäksi niin Netflixille kuin Nintendollekin. Kumpikaan yhtiö ei suostunut antamaan kommenttia The Wall Street Journalille.

Kaikki eivät ehkä muista, että jo vuonna 1989 Legend of Zeldasta tehtiin myös animaatiosarja, joka tosin jatkui vain yhden tuotantokauden. Sen lisäksi Link on seikkaillut pelien ohella toki myös mangoissa, romaaneissa ja jopa lastenkirjassa.

Lisää luettavaa