Huh huh! Näin monta Nintendo Switchiä on jo myyty – ja ensimmäiset joulumarkkinat ovat vasta käynnissä

Switch myy edelleen kuin siivutettu leipä.

12.12.2017

Nintendo on ilmoittanut, että firman tuore Nintendo Switch -konsoli on myynyt jo 10 miljoonaa kappaletta. Tämä on melkoinen saavutus, kun ottaa huomioon, että laite on ollut saatavilla vasta maaliskuusta asti. Ei olisi nimittäin vaikeaa ajatella, että joulun aikaan menisi muutamakin koko perheen konsolina tunnettu vehje kaupaksi.

Nintendolla on ollut suuria vaikeuksia saada Japanissa tarpeeksi konsoleita kauppojen hyllyille, joten on hyvin mahdollista, että moni edelleen joutuu ainoastaan haaveilemaan Switchin ostosta.

Lisää luettavaa