Hiljattain julkaistulle klassikkosarjan jatko-osalle vahvistettiin runsaasti ilmaista lisäsisältöä

24.10.2016

Hieman yli viikko sitten julkaistun Shadow Warrior 2:n on kerrottu saavan tulevaisuudessa roimasti ilmaista lisäsisältöä.

Myyntiluvuiltaan jo edeltäjänsä päihittänyt jatko-osa saa julkaisija Devolverin ja kehittäjä Flying Wild Hogin mukaan lisäsisältöä useassa eri muodossa. Tulevan sisällön myötä pelin on lupailtu täydentyvän ainakin uusilla aseilla ja esineillä, lisätehtävillä, yhteistyöhahmoilla sekä tuoreen ylivaikeaksi hehkutetulla haastetilalla. Näistä ensimmäisenä pelaajat päästetään käsiksi debyyttiosasta tuttuun ja pidettyyn Nobitsura Kage -katana-miekkaan.

Toistaiseksi Shadow Warrior 2 on saatavilla vain PC:lle. Peli on kuitenkin kehitteillä myös PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle. Konsoliversioiden sopii odottaa ilmestyvän ensi vuoden paikkeilla.

Lisää luettavaa