Final Fantasy -ääninäyttelijär löydettiin kotoaan murhattuna

08.01.2016

Siinä missä elokuva- ja urheilumaailmassa toisinaan kuuluu traagisia uutisia menehtymisistä, yliannostuksista ja muista ennenaikaisista kuolintavoista, pelimaailmaa tällaiset uutiset harvemmin vaivaavat.

Lontoon poliisi on tänään vahvistanut, että naispuolinen Sian Blake, joka toimi Yugirin äänenä Final Fantasy XIV: Heavenswordissa, löytyi takapihaltaan kuolleena kahden kuolleen lapsensa kanssa tällä viikolla. Kuolinsyyksi epäillään murhaa.

Blake oli ilmoitettu BBC:n tiedonannon mukaan kadonneeksi viime kuussa. Poliisi kertoi löytäneensä merkkejä siitä, että joku oli yrittänyt kätkeä uhrien ruumiit. Muutama päivä Blaken jälkeen kadonnutta, poliisin jo kertaalleen kuulemaa elämänkumppania Arthur Simpson-Kenttiä yritetään parhaillaan etsiä tapaukseen liittyen. Joidenkin tietojen mukaan Simpson-Kent olisi matkustanut Ghanaan viime joulukuussa katoamisten jälkeen.

Myös muun muassa brittiläisessä EastEnders-sarjassa esiintyneen Blaken lapset olivat ainoastaan 4- ja 8-vuotiaita.

 

Lisää luettavaa