Faniutta vai hulluutta? Pelaaja on käyttänyt jo 30 000 dollaria peliin, jota ei ole vielä edes julkaistu

08.11.2015

Legendaarisen pelinkehittelijän Chris Robertsin ideoima Star Citizen -avaruusoopperapeli on kerännyt yhteisörahoituksen kautta tällä hetkellä 94 miljoonaa dollaria. Kyllä, luit oikein. Se on paljon rahaa.

Peli on eräs kaikkien aikojen odotetuimmista pelituotoksista, ja pelin julkaisua odottavia faneja voisi kutsua lievästi määriteltynä intohimoisiksi. Voiton vie kuiten PCgamer-sivuston haastattelema Chris-niminen henkilö. Chris on tähän mennessä investoinut Star Citizen -peliin omaa rahaa 30 000 dollarin verran.

Hän on jopa hankkinut toisen työpaikan, jotta voi ostella Star Citizenistä löytyviä avaruusaluksia ja muita tarvikkeita. Star Citizen -ostelunsa hän on rahoittanut kokonaan kakkostyöpaikastaan saamillaan varoilla.

Haastattelussa Chris kertoo, että on ostanut vuosien varrella kaikki – siis kaikki – pelistä löytyvät avaruusalukset ja muut tilpehöörit itselleen. Hän on hankkinut itselleen myös 15 000 dollaria maksavan The Completionist with the Million Mile High Club -pakkauksen.

Kaikki tämä siis peliin, jota ei ole vielä ilmestynyt. Ihailtavaa omistautumista aiheeseen vai silkkaa hulluutta?

Haastattelun voit lukea täältä.

Lisää luettavaa