Fani kyhäsi uutta hauskaa modia GTA V:hen – sai Take Two’n yksityisetsivät ovelleen

10.11.2015

Modaaminen on nykypäivää. Se on sitä, että PC:llä fanit puuhastelevat pelien koodilla ja yrittävät editoida peleihin omia hauskoja lisiään. Tämä voi esimerkiksi autopeleissä tarkoittaa sitä, että tuunataan kieseihin lisää voimaa muuttamalla pelintekijöiden asettamia arvoja. Joskus puolestaan kajotaan grafiikkaan ja saadaan esimerkiksi valkoiset lampaat muuttamaan väriään pinkiksi. Kaikenlainen on nykymaailmassa mahdollista, jos vain osaa ja jaksaa – etenkin GTA V:n kanssa tämä on todettu lukuisia kertoja, kun pelaajat ovat käyttäneet peliä musiikkivideoiden, parodioiden ja vaikka ja minkä tekemiseen.

Nyt NTAuthority-niminen fani on ollut rakentamassa GTA V:hen uudenlaista moninpelimodia nimeltä FiveM. Innostunut fani sai jo aikaisemmin pelin julkaisijalta Take Two’n niin sanotun pahaenteisen C&D-kirjeen (Cease and Desist), jossa lakitoimilla uhaten käskettiin lopettamaan modin kyhäily kokonaan.

Nyt fani on kirjoittanut Redittiin seuraavaa:

Sain juuri ovelleni pari yksityisetsivää, jotka väittivät olevansa Take Two’n lähettämiä. He antoivat minulle puhelimen, jossa joku briteistä tai jenkeistä tai jostain ’halusi keskustella siitä, kuinka voisin keskeyttää Grand Theft Autoon liittyvät toimeni’. He sanoivat ’muistavansa, mitä tapahtui Activisionin kanssa ja he eivät haluaisi laittaa juristejaan asialle tällä kertaa’. He kuitenkin sanoivat ’selvittäneensä asemaansa lakituvassa ja olevansa varsin varmoja asiastaan, eivätkä he ’olleet valmiita hyväksymään mitään muuta ratkaisua kuin että lopettaisin tekemiseni’. Ai niin, ja he ’eivät voineet kertoa muiden modaajien kanssa käymistään keskusteluista’, eivätkä he halunneet puhua yleisestä modaamispolitiikasta, koska ’oli kyse vain minun tapauksestani’ ja he myönsivät ’katsoneensa lähdekoodiani’.

Kyseinen FiveM-modi olisi ilmeisesti ollut erittäin laadukas moninpelimodi, jolla oli potentiaalia kilpailla jopa Rockstarin virallisen moninpelin kanssa. Erikoista, että peli, joka on hyötynyt niin paljon pelaajien tekemistä modeista ja niiden tarjoamasta uutisoinnista ja huomiosta, käy nyt taistoon modaamista vastaan näinkin vahvoin keinoin. Black Opsin takana oleva Treyarch sekä Skyrimistä ja Falloutista tunnettu Bethesda esimerkiksi ovat olleet modaajia kohtaan suopeita.

 

Lisää luettavaa