Fallout 4- ja Skyrim-studio haluaa laajentaa – tavoitteena jopa neljä isoa peliä vuodessa

22.08.2015

Bethesda on firmana tullut tunnetuksista kolmesta asiasta: Elder Scrollsista, Falloutista ja tinkimättömästä laadusta. Harva yhtiö nykypäivänä voi allekirjoittaa viimeisen – lähinnä BioWare ja Rockstar tuntuvat toimittavan samalla prosentilla laadukasta materiaalia. Toistaiseksi Bethesdan tahtia sylkeä markkinoille uusia pelejä on kuitenkin ollut sangen hidas. Skyrimin ja Fallout 4:n välilläkin on lähes neljä vuotta.

Nyt Bethesdan markkinamies Pete Hines on kuitenkin kertonut MCV:lle, että yhtiön ultimaattinen tavoite on julkaista ”kolme tai neljä suurta nimikettä vuodessa”.

”Olemme melko tietoisia siitä, keitä olemme, ja haluamme jossain vaiheessa laajentaa toimintaamme pisteeseen, jossa voimme tehdä kolme tai neljä suurta nimikettä vuodessa”, Hines linjasi. ”En tahtoisi päätyä samaan pisteeseen, jossa olimme vuonna 2011, jolloin meillä oli neljä nimikettä ja sen jälkeen hiljenimme tyystin. Haluan välttää sellaita. Haluamme päästä tiheään ja tasaiseen julkaisutahtiin.”

”Haluamme julkaista pelejä tiheästi, mutta emme haaveile siitä, että tekisimme tyyliin kahdeksan tai kymmenen peliä vuodessa. Se ei vain ole se tapa, jolla teemme asioita. Ei ole välttämättä kyse niinkään siitä, että pärjäämme hyvin seitsemällä studiolla, mutta jos meillä olisi 14, niin voisimme tehdä tuplasti.”

Hine on luottavainen sen suhteen, että Fallout 4 voi ohittaa Skyrimin.

”Uskon, että Fallout 4 voi olla parempi kuin Skyrim”, hän sanoi. ”Tämä voi olla suurin julkaisumme koskaan. Mutta saa nähdä.”

 

Bethesdan tyyli puhua asioista on melkoisen ihailtava. Ei liiallista markkinarummutusta, vaan rehellistä puhetta ja takuuvarmaa suorittamista.

Lisää luettavaa