Eurooppankin pian rantautuvasta, ylistetystä japskipelistä löytyi erikoinen piikki Nintendolle – pelaajat raivostuivat

25.02.2017

NieR: Automata on ainakin saanut jo ainakin Japanin Famitsulta loistavan vastaanoton.

Japanissa peli julkaistiin jo 23. helmikuuta, mutta Pohjois-Amerikka saa omansa 7.3. ja Eurooppa 10.3.

Nyt jotkut japanilaiset pelaajat ovat pahoittaneet mielensä, sillä pelistä löytyy erikoinen, roska-arvoinen tavara nimeltä NIN64.  NIN64:n kuvaus kuuluu kutakuinkin seuraavasti: ”Löytynyttä roskaa. Voi vaihtaa rahaksi kaupassa”. Pelaajat arvailevat, että kyseessä olisi piikki Nintendo 64:n suuntaan.

Miksi moinen piikki? Sitä emme tiedä.

Pelintekijä Platinum Games on kertonut kielteisen palautevyöryn myötä korjaavansa tavara-asian seuraavaan päivitykseen. Alla kuva pelistä.

Lisää luettavaa