Watch Dogs 2:n ennakkotilaajat pääsevät etuoikeutettuina ratkomaan ehkäpä sitä maailman kryptisintä murhamysteeriä

21.10.2016

Ubisoftin odotettu Watch Dogs 2 kolkuttelee jo ovella. Ensi kuun 15. päivä Xbox Onelle sekä PS4:lle ja myöhemmin 29. marraskuuta myös PC:lle julkaistavan hakkerointiseikkailun pitäisi olla pelimaailmaltaan suhteelliseen laaja ja ennakkotilaajille vielä piirun verran laajempi.

Ubisoft raottaa uudella trailerillaan ennakkoetuja, joihin kuuluu läjä erikoisasusteita sekä näin etukäteen varsin mielenkiintoinen eksklusiivi: nimittäin Zodiac Killer -tehtävä.

Kyseinen tehtävähän liittyy vahvasti Pohjois-Kaliforniassa 1960-luvun lopulla pelotelleeseen sarjamurhaaja Zodiaciin, jonka jäljille pelin päähenkilö lähtee. Kyseinen viiden tapon mysteerihän on edelleen ratkaisematta ja murhaajan oikeasta identiteestistä käydään edelleen vahvaa spekulaatiota.

Katso traileri alapuolelta:

Lisää luettavaa