EA ryssi totaalisesti – Yksi vuoden 2016 parhaista peleistä päätyi alelaariin vain kolme viikkoa julkaisusta

20.11.2016

Voi EA, minkä teit…

Miltä kuulostaisi Titanfall 2 halvalla hinnalla? Peli ilmestyi vain kolme viikkoa sitten ja on versiosta riippuen saanut Metacritic-keskiarvokseen erinomaiset 86–89 pistettä. Monien mielestä kyseessä on yksi vuoden parhaista peleistä.

Järkyttävää verkossakin pelattavan räiskinnän kohtalossa on se, että kriitikoiden ja pelaajien ylistyksestä huolimatta pelin ostoluvut ovat olleet heikkoja ja peli on päätynyt saman tien roimaan alennukseen. Esimerkiksi Xbox Onella peli on ollut myyntilistoilla vasta sijalla 23. Syynä tähän on oletettavasti epäedullinen julkaisupaikka Battlefield 1:n ja uusien Call of Duty -julkaisujen välissä – huolimatta siitä, että Battlefield 1 on vieläpä saman julkaisijan eli EA:n käsialaa.

Uutisoimme vastikään, kuinka Titanfall 2:n kehittäneen Respawnin toimitusjohtaja ei ole lainkaan mielissään julkaisija EA:n toimista. Kun heikot myyntiluvut ottaa huomioon, niin voiko miestä tuosta syyttääkään?

Ainakin Yhdysvalloissa myydään vain kolme viikkoa sitten ilmestynyttä Titanfall 2:ta Xbox Live Gold -jäsenille lähes puoleen hintaan (noin 34 eurolla). PC-pelaajat puolestaan saavat pelin EA Origin -storesta 31,94 eurolla. Mielettömän halpoja hintoja, kun ottaa huomioon, että kyseessä on tosiaan tuore ja täysihintaisena kuitenkin julkaistu peli.

Ylistettyä Titanfall 2:ta toiminnassa pääset katsomaan esimerkiksi alta. On toistaiseksi epäselvää, ottavatko suomalaiset pelikaupat tai viralliset digitaaliset myyntipaikat tilanteesta koppia.

Lisää luettavaa