Dishonored-kehittäjien odotetusta uutukaisesta julkaistiin roimasti uutta pelikuvaa – näissä merkeissä seikkailu alkaa

15.02.2017

Julkaisija Bethesdan tulevasta Prey-pelistä on saatu nähtäville uutta pelikuvaa lähes kokonaisen tunnin edestä.

Pelisivusto Eurogamerin julkaisemalla pelivideolla nähdään otteita seikkailun alkutaipaleilta. Videolla toimittajat Aolife Wilson ja Johnny Chiodini tutustuvat kokeilun varrella pelin eri osa-alueisiin. Mukaan sisältyy katsaus niin taistelujärjestelmään sekä erilaisiin kustomointimahdollisuuksiin kuin myös ensimmäisiin tarinakoukeroihin. Mahdollisia juonipaljastuksia välttelevät joutunevat siis olemaan varuillaan.

Tsekkaile video alapuolelta.

Erityisesti Dishonored-sarjastaan tunnetun Arkane Studiosin kehittämä Prey julkaistaan 5. toukokuuta PlayStation 4:lle, Xbox Onelle sekä PC:lle.

Lisää luettavaa