Destiny siirtyy jatko-osan myötä myös PC:lle, kerrotaan sisäpiiristä

Pari vuotta sitten ilmestyneen Destinyn viimeinen laajennusosa Rise of Iron julkaistiin viime viikolla, joten monien huomio on kääntymässä jo pelin jatko-osaan. Destiny 2:sta ei virallisesti tiedetä paljoakaan, mutta sen uskotaan ilmestyvän jo ensi vuonna.

Kotaku raportoi nyt huhusta, jonka mukaan Destinyn jatko-osa olisi saapumassa ilmestyessään myös PC:lle. Mitään varmaa tietoa tämä ei toki ole, mutta väitteen kerrotaan olevan peräisin Activisionilta, jonka työntekijöille kerrottiin asiasta ilmeisesti eilen yhtiön sisäisessä esittelyssä.

Muut Kotakun raportoimat sisäpiiriläisten väitteet kuulostavat nekin erittäin lupaavilta. Pelin lupaillaan tuntuvan aidosti jatko-osalta, joka irrottautuu tarvittaessa kokonaan ensimmäisen pelin kuvioista.

D2 on täysin eri peli”, kertoo Kotaku erään tuotantoon perehtyneen kommentoivan asiaa. ”The Taken King oli ensimmäisen Destinyn reboot, joka korjasi pieniä juttuja. Tämä on täysremontti, jolla korjataan isot ongelmat.”

Rise of Iron -laajennus julkaistiin Destinylle 20. syyskuuta. Uuden ja viimeisen lisäosan myötä Bungie on myös lakannut tukemasta vanhan sukupolven konsoleita.

Lisää luettavaa