Brittistudiolta julkistettiin arcade-vetoista avaruusräiskintää sekä PC:lle että konsoleille

13.02.2017

Brittikehittäjä Climax Studios on julkistanut kehittävänsä arcade-tyyppistä avaruusräiskintäpeliä nimeltä RiftStar Raiders.

Muun muassa Assassin’s Creed Chronicles -sarjastaan tutun pelitalon uutukainen lennättää pelaajan räiskimään yläkulmasta kuvattuna muita aluksia kumoon. Mukana on kaikkiaan yhdeksän erilaista, neljän pelaajan yhteistyötä tukevaa tehtävää. Yksinpeli on kuitenkin sekin myös mukana. Hommaa väritetään mahdollisuudella kustomoida alustaan ja sen kalustoa, minkä pitäisi osaltaan vaikuttaa esimerkiksi oman menopelinsä kestävyyteen sekä muihin ominaisuuksiin.

Pelistä ilmestyneen julkistustrailerin voi katsastaa oheiselta videolta.

RiftStar Raiders on kehitteillä niin PC:lle kuin myös PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle.

Lisää luettavaa