Borderlands 3 on käynyt kaupaksi hillittömiä määriä – 2K:n parhaiten myynyt peli koskaan!

Borderlands 3 myy, onkohan hyväkin?

23.09.2019

2K Games voi paukutella henkseleitään Borderlands 3:n huikeilla myyntiluvuilla.

Pitkäikäisen sarjan tuorein osa on onnistunut myymään yli viisi miljoonaa kopiota, vain vaivaisessa viidessä päivässä. Tulos on niinkin hurja, että kyseessä on 2K:n nopeiten kaupaksi käynyt julkaisu koskaan, niin konsoleilla kuin pc:lläkin. Erityisesti jälkimmäinen tulos on jopa hämmentävän kova, onhan peli julkaistu ainoastaan Epic Games -kaupassa.

Borderlands 3 on saatavilla pc:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa