Blizzardin strategia täydellinen yllätys: Tulevaan moninpeliräiskintään lisähahmot ja -kartat kaikille ilmaiseksi

Tänä maailman aikana on harvinaista, että peliyhtiö ei rahasta mikromaksuilla, vaikka siihen olisi mahdollisuus. Siksi Blizzardin julkaisustrategia Overwatchin kohdalla onkin niin yllättävä.

Ensi vuonna ilmestyvä Overwatch on FPS-moninpeli, josta odotettiin vain PC-julkaisua, mutta toisin kävi. Marraskuussa pelin kerrottiin ilmestyvän ensi keväänä samanaikaisesti myös Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle.

Nyt Game Informer kertoo lisää kiinnostavia tietoja: Overwatchille tulee ilmestymään lisähahmoja sekä karttoja, mutta tämä sisältö tullaan julkaisemaan ilmaiseksi kaikille pelaajille.

”Meillä on ideoita lisäkartoille ja -sankareille, jotka haluaisimme lisätä peliin,” kertoo pelin ohjaaja Jeff Kaplan. ”Ajattelimme asiaa ja päätimme, että paras tapa lisätä ne peliin on tuoda ne ilmaisena sisältönä, eikä DLC:nä. Toivottavasti tämä lievittää joidenkin pelaajien huolia.”

Overwatch tullaa julkaisemaan parina eri versioina, joista arvokkaammat tuovat mukanaan hieman lisäsisältöä. Edullisimmillaan peruspelin pitäisi saada käsiinsä hintaan 39,99 dollaria, eli noin 37€. Myös Overwatchin perusversio tulee kuitenkin sisältämään kaikki 21 tähän mennessä julkistettu pelihahmoa.

Overwatchin on määrä ilmestyä vuoden 2016 ensimmäisen kahden vuosineljänneksen aikana, mutta tarkkaa julkaisupäivää ei ole ilmoitettu. Alta voit katsoa YouTube-kanava Arms Racen peliesittelyn (joka tosin on jo viisi kuukautta vanha).

Lisää luettavaa