Bioware sen kuin jatkaa Mass Effect: Andromedalla kiusoittelua – Luvassa huumoria, jännittävää taistelua ja vaikka ja mitä

08.08.2016

Moni alkaa hieman jo kyllästyä Biowaren toimintaan. Siinä missä roolipeleistään myös tunnettu Bethesda aikanaan ilahdutti maailmaa julkistamalla yllättäen lähestulkoon valmiin Fallout 4:n, on Bioware valinnut hieman toisenlaisen linjan.

Bioware on jälleen päättänyt kiusoitella pelaajia mutisemalla tulevasta pelistään Twitterissä. Pelin kehitys kuulemma sujuu mukavasti ja luvassa on sekoitus huumoria, hienoa hahmonkehitystä, jännittävää taistelua, uniikkia grafiikkaa ja niin edespäin. Monet pelaajat ovatkin olleet näreissään jatkuvasta kiusoittelusta, kun pelikuvaa ei tunnu näkyvän eikä kuuluvan.

Pelin on ilmeisesti määrä ilmestyä ennen maaliskuun loppua vuonna 2017 Xbox Onelle, Playstation 4:lle sekä PC:lle.

Lisää luettavaa