Animaatiolegenda palaa elokuvien pariin tekemällä leffan todellisesta kulttipelistä

Don Bluth on nimi, jonka kaikkien piirroselokuvien ystävien luulisi tunnistavan. Legendaarinen ohjaaja, käsikirjoittaja ja animaattori muistetaan muun muassa sellaisista klassikoista kuin NIMH – rouva Brisby ja hänen salainen maailmansa (1982), Maa aikojen alussa (1988) ja Anastasia (1997).

Bluthin viimeisin pitkä elokuva oli vuonna 2000 julkaistu scifi-seikkailu Titan A.E., mutta nyt hän on viimein palaamassa elokuvien pariin. Projekti vain voi tulla monelle yllätyksenä.

Bluth kerää nimittäin Indiegogo-kampanjalla budjettia tehdäkseen elokuvan 1980-luvulla ilmestyneestä kulttipeli Dragon’s Lairista, jonka animaatioista hän itse vastasi. Alunperin pelihallipelinä ilmestynyt Dragon’s Lair on sittemmin julkaistu uudelleen useilla alustoilla ja sitä voi pitää varhaisena virstanpylväänä pelien tarinankerronnassa.

Bluthin ja tuottaja Gary Goldmanin tavoitteena on kerätä 250 000 dollaria, joilla tuottaa neliminuuttinen maistiainen elokuvasta. Tällä tuotoksella on sitten tarkoitus houkutella todelliset sijoittajat tuottamaan täyspitkä elokuva.

Indiegogo-kampanjan tukijoille on myös tarjolla mahtavia palkintoja. Lahjoittajat voivat summasta riippuen saada muun muassa alkuperäisen Dragon’s Lair -pelin Blu-rayna, nimikirjoituksella varustettuja julisteita, sekä online-opetusta suoraan Don Bluthilta. Jos siis unelmoit urasta animaatioiden parissa, älä missaa tätä tilaisuutta.

Kampanja on uutisen kirjoitushetkellä kerännyt jo noin 90 000 dollaria vain alle vuorokauden aikana, joten projektin toteutumista voi jo nyt pitää hyvin todennäköisenä. Onkin hieman yllättävää, että Bluthin ja Goldmanin aiempi Kickstarter-kampanja hyytyi vasta marraskuussa. Silloin keräyksen tavoitekin oli kyllä korkeampi.

Tsekkaa Dragon’s Lair -projektin esittelyvideo alta ja piipahda halutessasi tukemassa elokuvaa Indiegogossa.

Lisää luettavaa