Alkujaan Xbox 360:lla ja PS3:lla nähty menestysroolipeli päivättiin nyt myös nykykonsoleille – julkaisu lokakuussa

Capcomin fantasiaroolipeli nähdään nykykonsoleilla vielä kuluvan vuoden aikana.

11.08.2017

Capcomin fantasiaroolipeli Dragon’s Dogma saatiin päivättyä myös nykykonsoleille.

PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle saapuva Dragon’s Dogma: Dark Arisenin ehostettu uusintajulkaisu kattaa itse emopelin ohella myös aikoinaan julkaistun Dark Arisen -laajennuksen. 3. lokakuuta ilmestyvän paketin voi lunastaa itselleen 25 eurolla.

Uusioversiosta julkaistun trailerin voi katsastaa ohesta.

Alun perin Dragon’s Dogma julkaistiin vuonna 2012 PlayStation 3:lle sekä Xbox 360:lle. Myöhemmin vuoden 2016 tammikuussa peli ilmaantui Dark Arisen -laajennuksensa kera PC:lle. Kotimaassaan Japanissa sarja on jatkunut myös ilmaispelattavalla Dragon’s Dogma Online -verkkomoninpelillä, joka on kuitenkin tähän asti jäänyt vain idän saarivaltiossa asuvien huviksi.

Lisää luettavaa