Aikoinaan PS2:lla nähty Final Fantasy XII päivättiin PS4:lle – julkaisu heinäkuussa

31.01.2017

PlayStation 2:n roolipelien parhaimmistoon lukeutuva Final Fantasy XII suuntaa PlayStation 4:lle ensi kesän aikana, vahvistaa Square Enix.

Sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa samanaikaisesti julkaistava Final Fantasy XII: The Zodiac Age ilmestyy saataville 11. heinäkuuta. Sisältönsä puolesta tuleva remasteronti perustuu alun perin vuonna 2006 vain Japanissa nähtyyn Final Fantasy XII – International Zodiac System -versioon.

Länsimaalaisille pelaajille luvassa on siis ehostetun ulkoasun ohella niin uudistettu hahmonkehitysjärjestelmä kuin myös ensi kertaa nähtävät Speed- ja Trial-pelitilat. Mukaan lukeutuu tietysti myös Trophy-saavutukset. Uudistetun soundtrackin lisäksi pelaajat voivat halutessaan valita taustalle soimaan pelissä kuultavat kappaleet myös alkuperäisessä loistossaan.

Viime Tokyo Game Show -messuilla julkaistun trailerin voi ottaa haltuun oheiselta videolta.

Lisää luettavaa