Aika innostua taas hetkeksi: GTA V:n PC-versio jälleen Amazonin listalla

22.01.2014

Huhumylly Grand Theft Auto V:n mahdollisesta PC-versiosta saa jälleen uutta vauhtia. Joystiq nimittäin raportoi, että pelin PC-version tiedot on jälleen bongattu sekä Saksan että Ranskan Amazonista.

Verkkokaupan ranskalaisversiosta peli on jo ehditty poistaa, mutta ainakin uutisen kirjoitushetkellä se pysyttelee vielä Saksan Amazonissa. Alustaksi on merkitty Windows 7 / Vista, mutta sen kummempia tietoja ei oletetusta PC-versiosta sitten olekaan.

Joystiq neuvoo kuitenkin hillitsemään vielä riemunsa, sillä pelin tiedot on havaittu samoilta sivuistoilta kerran aiemminkin, reilu vuosi sitten. Jos pelistä kuitenkin on PC-versio kehitteillä, saattaisi Take-Two Interactive sivuston mukaan julkistaa tiedon 3. helmikuuta ilmestyvän tulosraportin yhteydessä.

 

Lisää luettavaa