2006–2015 – Lepää rauhassa, Playstation 3

02.10.2015

Samalla tavalla kuin meillä ihmisillä ja kaikilla elävillä asioilla, myös pelikonsoleilla on tavallisesti oma elämänkaarensa. Tämän elämänkaaren mitta voidaan määrittää esimerkiksi mittaamalla, kuinka kauan pelikaupoille välitetään myytäväksi konsoleita. Siinä vaiheessa, kun pelifirma ei enää lähetä uusia konsoleita jälleenmyyjille, voidaan konsoli laskea kutakuinkin kuolleeksi.

Tämä ei tosin tarkoita sitä, etteikö esimerkiksi Japanissa vielä saatettaisi julkaista alustalle pelejä. Esimerkiksi Sega Megadrivelle ja Super Nintendolle julkaistaan ihme kyllä edelleenkin joitain pelejä nousevan auringon maassa.

Nyt eräs Uuden-Seelannin pelikauppa on ilmoittanut, että Sonylta tulleen virallisen tiedotteen mukaan Playstation 3:n myyminen tullaan maassa lakkauttamaan. Ilmoitus oli ylhäällä firman nettisivuilla jonkin aikaa, kunnes se poistettiin. Kyseessä saattaa olla tyypillinen tilanne, jossa pelikauppa on lykännyt pihalle tulenarkaa tietoa ennen kuin sille on annettu vihreää valoa.

Mikäli Uuden-Seelannin markkina-alue aiotaan lakkauttaa, on todennäköistä, että muut alueet seuraavat perässä. Ja onko tuo ihmekään – Playstation 3 on porskuttanut jo peräti 9 vuotta, mikä on pelimasiinalle jo varsin kunnioitettava ikä.

Tilt seurailee tilanteen kehittymistä.

 

Lisää luettavaa