Uudelleen sytytetty lohikäärmeen henkäys – arvostelussa Spyro Reignited Trilogy

Spyro-pelisarjan kolme ensimmäistä osaa olivat aikoinaan eräitä PlayStationin parhaimpia julkaisuja, sillä mainio pelattavuus, nätit kolmiulotteiset grafiikat ja hauskat hahmot tekivät peleistä ikisuosikkeja pelaajan iästä riippumatta. Valitettavasti Insomniac Games ei kolmikon jälkeen Spyroja ole kehittänyt, eikä pienen ja pippurisen lohikäärmeen vetovoima ole palannut. Spyro Reignited Trilogyssa päästään kuitenkin lähelle, sillä se sisältää juuri nämä kolme klassikkoa päivitettyinä versioina.

18.12.2018

Nuori ja pieni lohikäärme Spyro seikkailee erilaisissa maailmoissa pelastaen pulaan joutuneita ystäviään. Matkalla Spyro kerää muun muassa jalokiviä ja lohikäärmeen munia sekä taistelee pienempiä ja hyvin suuria vihollisia vastaan puskemalla päällään tai sylkemällä tulta. Spyrot sopivat sisältönsä puolesta lapsille, mutta pelien tyylikäs tasosuunnittelu, humoristinen sisältö ja moitteeton pelimekaniikka vetoavat kaiken ikäisiin. Veisaavat munkit, päälle vyöryvät biisonit sekä makkaraa ja vaahtokarkkeja tikun varressa paistavat tikihirviöt ovat esimerkiksi osa kakkos-Spyron hilpeää hahmokavalkadia, jotka hymyilyttivät jo silloin kauan sitten niin aikuisia kuin lapsiakin.

Toys for Bob -pelistudio on ollut vastuussa useista Spyro-johdannaisista, Skylanders-sarjan peleistä sekä originaalien Crash Bandicootien nykyaikaan päivittämisestä, joten ei ihme, että yhtiölle on annettu mandaatti myös alkuperäisten Spyrojen kasvojenkohottamiseen. Vaikka Skylanders-peleissä oli runsaasti lupaavia viitteitä pienen lohikäärmeen maailman ymmärtämisestä, Spyro Reignited Trilogy ylittää toteutuksellaan lähes kaikki odotukset. Suurin osa pienistä pettymyksen aiheista johtunee ainoastaan kriitikon puritanismista.

Originaali-Spyrojen eräitä vetovoiman lähteitä olivat The Police -rumpali Stewart Copelandin säveltämät menevät instrumentaalitaustamusiikit, jotka sopivat hilpeähenkiseen 3D-tasoloikkaan kuin nakutettu. Spyro Reignited Trilogyssa musiikit ovat modernisoituja sovituksia, mutta valikosta voi onneksi valita kuultavaksi Copelandin alkuperäiset versiot. Uudet musiikit eivät juuri sytytä tasapaksuudellaan.

Kontrollit ovat sen sijaan suunniteltu DualShock 4:lle moitteettomasti, eikä ohjaimeen tartuttuaan edes muista, kuinka toiminnot olivatkaan ohjelmoitu alun perin. Toki retrokontrollit ovat myös valittavissa, jos päivitys ei jostain syystä maistu. Osaltaan uudet kontrollit helpottavat eräiden tehtävien läpäisemistä, mutta tämä ei haittaa. Muuten kohtuullisen vaivatta omaksuttavissa peleissä muutamat puzzlet aiheuttavat edelleen käämien palamista – mutta juuri oikealla tavalla.

Spyro-pelien graafinen kasvojenkohotus Reignited Trilogyssa on huomattavin ero vanhaan. Hienoinen visuaalinen ällömakeus aiheuttaa alkuun muutaman puistatuksen, mutta pakko se on vain lopulta myöntää, että Toys for Bob on tehnyt erityisesti grafiikan suhteen mainiota jälkeä uudistaakseen parikymmentä vuotta vanhat hittipelit tähän päivään. Voisi hyvin kuvitella, että Insomniac Games olisi halunnut Spyrojen näyttävän juuri näiltä, jos se vain olisi ollut teknisesti mahdollista vuosina 1999 – 2000. On hiukan hämmentäväkin hetki, kun vanha tuttu tulee modernina ja päivääkään vanhentumattoman näköisenä käymään.

Spyro The Dragonin, Spyro: Ripto’s Ragen ja Spyro: Year of the Dragonin sisältö ei ole juuri muuttunut pieniä mutta lähinnä onnistuneita hahmoissa nähtäviä yksityiskohtia lukuun ottamatta. Tästäkin johtuen kolmesta pelistä kaksi viimeisintä ovat edelleen ne parhaimmat. Ensimmäinen osa jää paikoin tylsähköksi verrattuna jatko-osien hauskempiin hahmoihin ja mielikuvituksekkaampiin seikkailuihin. Jälkimmäisten osien dialogi hersyy edelleen aikuispelaajaakin naurattaen. Kolmososan skeittailutehtävä on edelleen ikimuistoinen osuus, jonka pariin palaa enemmän kuin mielellään.

Spyro Reignited Trilogy on varsin onnistunut remasterointi peleistä, jotka komeasti päivitettynä vetoavat sekä nostalgiannälkäisiin, ekan pleikkarin omistajiin että pienen purppuran lohikäärmeen uusiin ystäviin.

Saatavilla: PlayStation 4 (testattu), Xbox One
Ikäraja: PEGI 7 (väkivalta)

Lisää luettavaa