Pelinkehittäjä Bungien avaruussaaga Destinyn jatko-osa lupailee entistä väkevämpää tarinankerrontaa, mielekkäänpää sisältöä loppupeliin ja paljon kaivattuja uudistuksia massiivimoninpelin sosiaaliseen kanssakäymiseen. Destiny 2 vastaa huutoon tarjoten kaikkea tätä edeltäjäänsä paremmin, mikä yhdistettynä loistavaan räiskintäpelikokonaisuuteen tekee teoksesta houkuttelevan paketin. Eikä ihme sillä onhan Bungiella ollut aikaa viilata tuotettaan kuntoon koko edellisen osan kolmivuotisen elinkaaren ajan.
Tarinaan on ainakin laitettu kosolti lisää paukkuja: ennakkomainosten lupailemia välianimaatioita nähdään sydämen kyllyydestä läpi koko 6-7 tuntia kestävän kampanjan. Ennen lähinnä tehtävien antajina toimineet sivuhahmot – kuten Zavala, Ikora Rey ja loistavan Nathan Fillionin esittämä Cayde-6 – ovat kaikki juonessa mukana ja tuntuvat vihdoinkin ihan oikeilta eläviltä hahmoilta. Sivuhahmot saavat kaikki omat sankarilliset ja dramaattiset hetkensä loistaa varsin yllätyksettömän joskin koherentin tarinan lomassa, mikä onkin ensi alkuun se näkyvin parannus aiempaan. Itse kampanjan tarinassa cabal-muukalaiset hyökkäävät johtajansa Dominus Ghaulin johdolla ihmiskunnan kimppuun. Ghaul haluaa ihmiskuntaa auttavan Traveler-jumalolennon loputtomat voimavarat omaan käyttöönsä ja tuhota samalla ihmiskunnan viimeiset puolustajat. Guardianien tukikohtana toimiva torni tuhotaan, Ghaul hankkii itselleen statuksen uskottavana pelipahiksena ja pelaajahahmot menettävät aiemmin hankitut voimansa. Näin suoritetaan saagan uudelleenkäynnistys, jossa voidaan samalla uskottavasti perustella uudestaan alusta alkava hahmokehitys.
Juoni sinänsä on ollut pelisarjassa aina enemmän tai vähemmän toissijainen, sillä pääpaino on ollut omien hahmojen kehittämisessä. Sääli vain, että kampanja sortuu suurimmalta osin vanhan toistoon laajentamatta maailmaa juuri ollenkaan. Jopa taustatarinaa avannut ja paljon kritisoitu Grimoire-kortisto on poistettu pelistä kokonaan. Maailman syventäminen on siellä täällä kuultavien sivukommenttien ja -tehtävien juonenkäänteiden varassa. Oleellisin pelin pariin palaamiseen vaikuttava asia sarjan ystäville on kuitenkin se parempi varustus ja mielekkäät keinot sen hankkimiseen. Kunhan kampanjan on ensin rykäissyt läpi ja samalla maksimoinut hahmonsa kokemustason, aukeaa pelin varsinainen loppupelisisältö kunnolla pelattavaksi.
Pelin neljä planeettaa ovat laajoja ympäristöjä, joissa on paljon tekemistä lisätehtävien, partiointirutiinien sekä salaisten luolastojen muodossa. Lisäksi kartalle ilmestyy julkisia tapahtumia, joissa kaikki kyseisessä instanssissa olevat pelaajat voivat yhdessä osallistua vihollisen hyökkäysjoukon tuhoamiseen. Satunnaiset tapahtumat muuttuvat oikein suoritettuina haastavammiksi heroic-tason mätöiksi, joissa paikalle saapuu lauma vahvempia avaruuskonnia pelaajien riesaksi. Tehtävissä on kerrankin mukavasti vaihtelua ja niitä tekemällä saa parempia varusteita sekä paikallisella kauppiaalla legendaarisiksi varusteiksi vaihdettavia poletteja. Systeemiä on yksinkertaistettu paljon, joten edellisen osan tuskaisen grindaamisen vastapainoksi vähintään legendaarisen tason varusteita putoilee nyt kuin sieniä sateella. Palkintoa ja tavaraa tarjoillaan jopa niin runsaasti, että niiden arvo kokee pienen inflaation pelaajan mielessä.
Sosiaalinen kanssakäyminen ja yhteisöllisyys ovat olleet olennainen osa Destiny-kokemusta koko pelin elinkaaren ajan. Jatko-osa esittelee mukavana yllätyksenä useita uudistuksia niin peliseuran hakemiseen kuin klaanitoimintaankin. Ensimmäisessä osassa klaani ei ollut juuri muuta kuin muutaman merkin pituinen tunnus nimimerkin vieressä, mutta nyt pelaajajoukkoon kuulumisesta on oikeasti konkreettista hyötyä. Samaan poppooseen kuuluvat pelaajat keräävät toimistaan kokemusta porukan yhteiseen pottiin, josta hyötyy koko porukka. Klaanin taso nousee jäsenten keräämän kokemuksen myötä avaten peliä helpottavia ominaisuuksia. Yhdessä suoritetut raidit, Nightfall-tehtävät ja Crucible-matsit palkitsevat koko porukan uusilla legendaarisilla varusteilla. Toinen hieno uudistus on Guided Games -pelitila, jossa konkarit pääsevät auttamaan uusia tai yksin pelaavia guardianeja haastavissa Nightfall-tehtävissä ja Leviathan-raidissa. Tämä tuo loppupelin haastavimmat ohjelmanumerot myös satunnaisesti pelaavien ulottuville, minkä lisäksi se tuo varmasti uutta virtaa kymmenet raidit läpipelanneille veteraaneillekin.
Kilpailullinen moninpeli on myös uudistunut hieman edelliseen osaan verrattuna: lopputulos onkin enenevässä määrin eri peto muuhun peliin verrattuna. Olennaisin ero aiempaan on se, että jokaiseen pelimuotoon osallistutaan nyt neljän hengen joukkueissa, mikä tekee matseista aiempaa taktisempia ja intensiivisempiä. Vapaamatkustajia ei näin pienissä porukoissa voi montaa olla, mikä nostanee satunnaispelaajien osallistumiskynnystä moninpelikinkereihin. Neljän hengen tiimit tuntuvat siinäkin mielessä hieman oudolta ratkaisulta, että pelin muu sisältö on kuitenkin suunniteltu kolmen ja kuuden hengen porukoille. Crucibleen osallistutaan kahden eri pelimuotoja sopivasti sekoittavan pelilistan kautta, joista toinen on suunniteltu rennompaan pelailuun ja toinen kilpailullisempaan toimintaan. Pelimuodoista mukana ovat perinteiset Clash, Supremacy ja Control, sekä uusina taktisina vaihtoehtoina competitive-listalla vastaan tulevat Survival ja Countdown. Survivalissa molemmilla joukkueilla on rajallinen määrä elämiä käytössään, joten kierroksen voittaa vastustajan tiimin ensiksi eliminoiva osapuoli. Countdown on puolestaan Destinyn versio Counter-Strikesta, jossa tiimit vuorotellen joko puolustavat tai koettavat räjäyttää peliareenalle sijoitettuja pommeja. Karttoja moninpelissä on pelinjulkaisussa tarjolla kuusi kappaletta. Mukavana juttuna hahmojen tasoerot eivät vaikuta Cruciblessa poislukien erillisiä Trials of Nine- ja Iron Banner -turnauksia, joten kilpailulliseen moninpeliin pääsee mukaan jo pelin alkuvaiheessa. Crucible ja siihen liittyvät tehtävät ovat muiden pelimuotojen tapaan hyvä tapa nostaa hahmon voimakkuutta mikäli muiden tehtävien grindaaminen ei tunnu omalta jutulta.
Ulkosasultaan Destiny on ihan toimivan näköinen ja uudet ympäristöt tuntuvat alkuun tietysti mukavan tuoreilta niihin edellisosan puhki kaluttuihin vanhan Venäjän sydänmaihin verrattuna. Grafiikan puolesta peli ei juurikaan petraa edeltäjäänsä nähden, mutta aiempaa laajemmat kartat ja vaikuttavammat ympäristöt miellyttävät silmää. Mukavana uutuutena Bungie on lisännyt teokseen heti alusta alkaen auki olevat kartat, joiden kautta mopoiluun kyllästyneet pelaajat pääsevät pikasiirtymään paikasta toiseen kätevästi. Kartta myös näyttää tehtävien, partiopaikkojen ja satunnaisten tapahtumien sijainnin siinä missä aiemmin tähänkin tarvittiin pelaajayhteisön tekemän nettisivuston apua. Pelintekijä perusteli sarjan uudelleenkäynnistystä muun muassa sillä, että edellinen osa kärsi edelleen liikaa aiemman konsolisukupolven vuoksi tehdyistä rajoitteista. Tehtävien valinta, peliseurueeseen liittyminen ja planeettojen väliset sujuvatkin aiempaa mukavammin ja lyhyemmillä latausajoilla, vaikka kiertoradalla toki edelleen käydään välillä odottelemassa.
Destiny 2 ei yritä keksiä pyörää uudestaan. Kokonaisuus päivittää jo olemassa olevia ominaisuuksia laajennusosan tavoin taas aiempaa hieman toimiviksi. Pelin sydän on edelleen jatkuva parempien tavaroiden metsästäminen, johon se tarjoaa niin paljon vaihtelua sekä viihdyttävää tekemistä, että teoksen pariin tulee palattua vielä pitkälle syksyyn. Jo edellisosaan syntynyt vahva viha-/rakkaus-suhde on vahvasti läsnä edelleen, joten en usko tämän myöskään houkuttelevan edellisosaan pettyneitä pelureita takaisin pelin pariin. Destiny 2 on toimivine taistelu- ja hahmonkehitysmekaniikkoineen omaan makuun markkinoiden paras sosiaalinen räiskintäkokemus, jonka suurin ongelma on edelleen sen taipumus rohmuta kaikki tarjolla oleva vapaa-aika sen vielä vähän paremman panssarin tai kiväärin metsästykseen.
Saatavilla: PlayStation 4 (testattu) (PS4 Pro: ei-natiivi 4K), Xbox One. PC-versio ilmestyy 24.10.2017.
Ikäraja: PEGI 16 (väkivalta)