Yksi tämän syksyn ehdottomasti odotetuimpia peliuutuuksia on ollut Tony Hawk’s Pro Skater 3. Näin on voinut päätellä ainakin Tiltin palautteissa ja foorumeilla lähes päivittäin esitetyistä kysymyksistä, joissa on haluttu tietää pelin ilmestymispäivä. Pelimarkkinoita viime vuosien aikana seuranneet suhtautuvat usein väistämättä pienoisella varauksella peleihin, jotka saapuvat markkinoille näin suuren ennakkokohun ja innostuksen saattelemana. Liian moni ennalta hehkutettu ja suitsutettu peli on ilmestyttyään osoittautunut melkoiseksi pettymykseksi. Playstation 2:n ensimmäisen Tony Hawk -pelin kohdalla skeptisyys osoittautuu kuitenkin varsin pian turhaksi. Vaikka sarjan kolmannella osalla ei pelillisesti olekaan kovin paljoa lisättävää edeltäjiinsä verrattuna, siihen on tungettu mahtava määrä pelattavaa ja Neversoftin ote pelituntumaan ja kenttäsuunnitteluun hakee edelleen vertaistaan.
Pohjimmiltaan Tony Hawk’s Pro Skater 3 edustaa samaa vanhaa linjaa kuin sarjan ensimmäiset osatkin. Pelaaja nappaa yhden tarjolla olevista skeittaajista alter egokseen ja suuntaa jollekin uusista areenoista vääntämään grabeja, flippejä, grindeja ja manualeja toisensa perään. Hauskanpidon lisäksi puuhan pääasiallisena tavoitteena on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä järjettömän pitkien temppusarjojen avulla ja suorittaa siinä sivussa erilaisia pikkutehtäviä.
Pelin kontrollisysteemi on suoraa perintöä edellisestä Tony Hawk’ista, joten sarjan veteraanit tuntevat olonsa heti kotoisaksi. Perustemppujen lisäksi mukana on edelleen lähes loputtomat sarjat mahdollistava manual, joka on combo-mestareiden suureksi riemuksi saanut rinnalleen myös uuden virkaveljen. Revert on laskeuduttaessa tehtävä laudan pyöräytys, jonka ansiosta pelaajalla on pieni hetki aikaa jatkaa rampilla aloitettua temppusarjaa esimerkiksi manualin avulla. Tämä antaa skeittaajalle mahdollisuuden siirtyä ramppitempuista revertin ja manualin kautta suoraan grindeihin ja olliehin. Luvassa onkin siis entistä pidempiä ja monipuolisempia temppusarjoja.
Suorastaan pelottavilta kuulostavista mahdollisuuksistaan huolimatta revert ei ole mikään kaikkivoipa uutuus. Etenkin manualiin yhdistettynä se syö melkoisen osan skeittaajan vauhdista, joten laskeutumisen jälkeen sarjaa on pystyttävä jatkamaan varsin pian jollakin nopeutta lisäävällä tempulla. Toisaalta en kyllä edes yritä väittää olevani mikään Tony Hawk -pelien mestari, eli alan eksperttien käsissä revert voi tuottaa uskomattoman korkeita pistemääriä. Sen avulla kerättyjä pistemääriä voi kasvattaa myös se, että tällä kertaa temppujen suorittamisesta kasvava mittari täyttyy vähitellen temppusarjan aikana eikä vasta sen päätyttyä. Nyt on siis mahdollista täydentää pitkää sarjaa erikoistempuilla, jotka Tony Hawk 2:ssa oli säästettävä seuraavaa sarjaa varten.
Muita merkittäviä uudistuksia tai muutoksia pelisysteemi ei sitten olekaan kokenut. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että Tony Hawk -sarjan loistava pelituntuma on siirtynyt erinomaisesti myös Playstation 2:lle. Kontrollien opettelun jälkeen peliin on erittäin helppo päästä sisälle, mutta sen todellinen hallitseminen vaatii tuntikausien harjoittelun ja huolellisen tutustumisen eri kenttien yksityiskohtiin. Realismista on tingitty riittävästi, jotta pelaaminen tuntuu mielekkäältä ja näyttävien temppusarjojen kasaaminen onnistuu ilman, että peliä täytyy vääntää hampaat irvessä.
Samalla kaikki kuitenkin toimii tietyn yhtenäisen logiikan mukaisesti eikä peli aiheuta missään vaiheessa epämiellyttäviä yllätyksiä heittämällä eteen tilanteita, joissa hyväksi havaitut opit eivät yhtäkkiä pädekään. Jollei tällaisina sitten pidä parista kentästä löytämiäni ramppeja, joilla skeittaajat tuntuvat kerta toisensa jälkeen kaatuvan ilman mitään ilmeistä syytä. Luoja yksin tietää, törmäävätkö virtuaaliveikot tekstuureihin, polygonin kulmiin vai johonkin muuhun yhtä epämääräiseen.
Suurimman muodonmuutoksen pelissä ovat kokeneet kentät, joista on tullut selvästi entistä laajempia, monipuolisempia ja kekseliäämpiä. Itse asiassa osa kentistä on niin suuria, että muutama ensimmäinen yritys niissä menee lähinnä paikkojen ihmettelyyn ja yksityiskohtien bongailuun. Kun maisemakierrokset on hoidettu, käy varsin pian selväksi, että laajuudestaan huolimatta kentät ovat selvästi tasapainoisempia kuin sarjan edellisessä osassa. Tony Hawk 2:n yhteydessä monet esittivät kritiikkiä siitä, että pelin kentissä pelaaja ei aina oikein tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Tällä kertaa tällaista epämääräistä eksymisen tunnetta ei pääse missään vaiheessa syntymään. Kenttäsuunnittelu on myös erittäin tasalaatuista eikä yksikään niistä nouse selvästi laadultaan muita paremmaksi. Ensimmäisenä aukeavasta Canada-kentästä en tosin ainakaan itse onnistunut löytämään samanlaista peli-iloa kuin pelin muista kentistä.
Skeittauspaikat on rakennettu mukavan loogisesti ja erilaisten sarjojen rakenteleminen on sujuvaa. Pariin otteeseen ilmeisten combo-paikkojen kehittelyssä on tosin menty jo vähän liiankin pitkälle. Pahin esimerkki tästä lienee Airport-kentän paikka, jossa pelaaja voi viettää suurimman osan ajastaan grindaamalla edestakaisin pienen alueen kaiteilla. Mikäli tasapainoa löytyy, näillä kaiteilla on mahdollista pistää kokoon yksi kymmenien temppujen mittainen sarja, josta saatavat pisteet lasketaan jo miljoonissa.
Kenttiin on ilmestynyt myös monenlaisia interaktiivisia elementtejä. Näistä osa hankaloittaa pelaajan elämää esimerkiksi ohikulkijoiden, lumipalloja heittelevien rakkareiden tai lentokentän vartijoiden muodossa. Loput puolestaan liittyvät uramoodin tehtäviin, joiden aikana pelaaja pääsee näkemään kaikenlaista maanjäristyksistä ja kummitustaloista aina taskuvarkaisiin ja kylmää kylpyä kaipaavaan työnjohtajaan saakka.
Pelin sydämenä toimii jälleen kerran uramoodi, jota varten pelaaja voi luoda oman hahmonsa tai valita yhden pelin 13 ammattilaisskeittaajasta. Pohjimmiltaan homma toimii samaan tapaan kuin aina ennenkin eli tarkoituksena on kiertää eri kentissä keräilemässä pisteitä ja suorittamassa ennalta määrättyjä tehtäviä. Mukaan on kuitenkin heitetty muutamia muutoksia, joiden avulla pelille on saatu hieman enemmän elinikää.
Näistä uudistuksista silmiin pistävin on se, että tällä kerralla osa kenttien tehtävistä vaihtelee skeittaajasta riippuen. Valittu lautailija vaikuttaa esimerkiksi kerättävien kirjainten ja monien bonusesineiden sijaintiin sekä lautailutyylin mukaan määräytyviin tempputehtäviin. Setelinippujen tavoittelemisesta on samalla päästy eroon ja se on korvattu esimerkiksi uusien kansien etsimisellä. Tiettyjen bonusten avaaminen ei myöskään ole aivan yhtä helppoa kuin aikaisemmin, sillä haastekisojen vaikeustasoa on nostettu selvästi. Pronssimitali irtoaa edelleen suhteellisen pienellä vaivalla, mutta etenkin kirkkaimpien mitalien eteen saa tehdä tosissaan töitä.
Yksi uramoodin vetonauloista on myös mahdollisuus päästä muokkaamaan oman lautailijansa ulkoasua. Runsaiden vaihtoehtojen ansiosta tämä on yllättävänkin hauskaa puuhaa. Erilaisia yksityiskohtia ja vaatekappaleita löytyy pelistä valtavasti eikä pelaajan tarvitse tyytyä yksinkertaisiin ratkaisuihin. Mikäli valmiit vaihtoehdot eivät miellytä, kaikkea pääsee säätämään aina logoista, tatuoinneista ja vaatteiden värityksestä lähtien. Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että vaatevarastosta löytyy sellainenkin kummallisuus kuin HIM:in fanipaita…
Uramoodin lisäksi soppaan on heitetty mukaan kiitettävä määrä muitakin pelimoodeja. Tarjolla on niin yksittäistä kenttää, vapaata lautailua kuin erityistä Tony Hawkin tähdittämää skeittauskouluakin. Näistä viimeisin antaa erittäin hyödyllisiä ohjeita etenkin pe
lisarjaan ensimmäistä kertaa tutustuville, vaikka itse maestron katkonaisen nopea puhetyyli tuntuukin hieman vaivaantuneelta. Eniten lisähupia irtoaa kuitenkin pelin moninaisista kaksinpeli-moodeista, joista hauskin on ehdottomasti Graffiti. Siinä pelaajat kilpailevat kentän eri alueiden, ramppien ja grindaus-paikkojen hallinnasta tekemällä niillä erilaisia temppuja. Jokaisen alueen saa haltuunsa se lautailija, joka on tehnyt sillä eniten pisteitä netonneen temppusarjan. Voittaja ratkaistaan luonnollisesti sen perusteella, kummalla kilpailijalla on ajan päättyessä hallussaan suurempi osa kentästä.
Mikäli erilaisista pelimoodeista ja tarjolla olevista kentistä ei löydy riittävästi peli-iloa, Tony Hawk -kokemusta voi jatkaa myös pelin mukana tulevan kenttä-editorin avulla. Jo aiemminkin hyvin toiminutta editoria ei ole lähdetty sen kummemmin muuttelemaan eikä tälle ole ollut ihmeemmin tarvettakaan. Ohjelma on helppokäyttöinen ja mukana on kaikki tarvittava omien lautailuareenoiden väsäämiseen, kokemusta ja ammattitaitoa lukuun ottamatta. Viimeistään muutaman ponnettoman yrityksen jälkeen kunnioitus Neversoftin kenttäsuunnittelijoita kohtaan kasvaa entisestään.
Graafisesti Tony Hawk’s Pro Skater 3 nousee odotetusti Playstation 2 -pelien parhaimmistoon. Lautailijat on mallinnettu yksityiskohtaisesti eikä kentissäkään ole mitään valittamista, muutamia pökkelömäisiä yksityiskohtia lukuun ottamatta. Pelimoottori piirtää pelaajan eteen kaiken näkyvissä olevan eikä maisemaa ole verhottu epämääräisen sumun peittoon. Myös tiettyjen temppujen näyttävyyttä korostavat kameranliikkeet on toteutettu tiukalla ammattitaidolla ja tyylitajulla.
Äänipuolella pelin toteutus ei tunnu aivan yhtä onnistuneelta, sillä etenkin muutamat puhutut välikommentit kuulostavat ikävän teennäisiltä. Muutenkin kenttien sinänsä vähäinen äänimaailma tuntuu hukkuvan pahasti täydellä voimalla jyräävän taustamusiikin alle. Toisaalta musiikki on erinomaisesti valittua ja sillä on oma, erittäin tärkeä osansa pelin kiihkeän tunnelman luomisessa. Kappalevalinnoista voi tietysti olla montaa mieltä, omasta musiikkimausta riippuen, mutta ilman näitä adrenaliinivetoisia kappaleita pelistä on paljon vaikeampi innostua. Kokeilkaa vaikka.
Tony Hawk’s Pro Skater 3 ei pelillisesti sisällä mitään erityisen merkittäviä uudistuksia, mutta se hyödyntää tehokkaasti Playstation 2:n tarjoamia mahdollisuuksia. Kentät ovat entistä laajempia, niistä on tehty paljon monipuolisempia ja kaikkea on yksinkertaisesti enemmän kuin ennen. Kun tähän pakettiin heitetään vielä pelisarjan tiivis tunnelma ja erinomainen pelattavuus, lopputuloksena on väistämättä erittäin hyvä peli. Sarjan kolmas osa on ehdottomasti katsastamisen arvoinen peli ensimmäisistä Tony Hawk -peleistä pitäneille ja muidenkin olisi jo aika ottaa selvää, miksi pelisarja on ollut yksi viime vuosien suosituimmista.