Kirjailija Tom Clancyn nimi on tullut pelaajille tutuksi lähinnä Rainbow Six sarjan peleistä. Nyt herra Clancyn nimeä kantaa Ghost Recon -peli, joka Rainbow Sixien tapaan on Red Stormin käsialaa. Alan mediassa Ghost Reconia onkin pidetty Rainbow Sixin epävirallisena jatko-osana, mutta totuus on kuitenkin se, että peli ei liity mitenkään Rainbow Sixeihin, vaan on täysin oma kokonaisuutensa.
Ghost Reconin tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2008, jolloin Venäjällä on tapahtunut vallankaappaus. Vallassa olevat nationalistit ovat päättäneet tehdä Venäjästä Neuvostoliiton kaltaisen supervaltion ja he ovatkin hyökänneet Ukrainaan, Valko-Venäjälle ja muutamaan muuhun ennen Neuvostoliittoon kuuluneeseen valtioon. Nyt Venäjän sotajoukot ovat rynnimässä Georgiaan ja NATOkin näyttää voimattomalta. Täten jenkit lähettävät matkaan heidän erikoisyksikkönsä, Ghost Reconin, jossa taistelevat parhaista parhaat. Ghost Reconin sotilailla on varusteinaan sotateknologian viimeisimmät saavutukset ja heidän taistelukoulutuksensa on huippuluokkaa. Aaveiksi kutsuttu erikoisryhmä toimii NATO-joukkojen etulinjassa sekä vihollisen selustassa, suorittaen erilaisia tuhoamis- ja tiedustelutehtäviä.
Pelin mekaniikka on kopioitu miltei suoraan Rainbow Sixistä, mutta Rainbow Sixistä tuttua tehtävästrategian suunnittelua ei ole. Tämä on periaatteessa hyvä, sillä nyt peliin pääsee sisään paljon nopeammin ja tehtävästrategioiden vaivalloinen suunnittelu ei tuota enää ongelmia niille, jotka eivät siitä pitäneet. Ei peli aivan pelkkää räiskintääkään ole, sillä ennen tehtävää, pelaajan on luotava yhdestä kolmeen ryhmää, joita pelin aikana voi käskyttää helppokäyttöistä karttaa apuna käyttäen. Peliin on upotettu myös todella hyviä roolipelielementtejä, jotka tekevät menestyksekkäistä sotilaista kultaakin kalliimpia. Sotilailla on nimittäin neljä taitoa, ampuminen, hiipiminen, kestävyys sekä johtajuus. Tehtävästä elossa selvinneet sotilaat saavat aina yhden pisteen, jonka pelaaja voi laittaa haluamaansa taitoon. Taidon kasvaessa hahmosta tulee entistä tärkeämpi ja tehokkaampi. Monia tehtäviä suorittaneiden sotilaiden ja pelaajan välille muodostuukin helposti hatara tunneside, joka estää sotilaan lähettämisen pahimpiin paikkoihin ja välillä sotilasta tulee suojeltua vähän turhankin intensiivisesti.
Normaaliyksiköiden lisäksi pelaaja voi saada käyttöönsä ns. spesialisteja, jotka ovat parhaista parhaita parempia. Spesialisteja saa käyttöönsä suorittamalla tehtävissä bonus-tavoitteita. Spesialistit ovat todella hyviä yksiköitä, joten heidän tapattaminen ei ole kovin järkevää.
Normaalit sotilaat ovat jaettu neljään ryhmään, kiväärimiehet, tarkka-ampujat, räjähde-ekspertit sekä tukisotilaat. Jokaisella yksiköllä on omat aseensa, joita voi muokata melko tiukkojen rajojen puitteissa. Käytännössä jokaisella ryhmällä on muutama erilainen taisteluvarustus, joista aseistukset voi valita. Usein varusteisiin ei tarvitse sen kummemmin koskea, mutta paikoitellen varusteiden vaihtaminen on ihan suositeltavaa, joskus jopa pakollista.
Ghost Reconin kamppanja on viidentoista tehtävän mittainen. Tehtävien tavoitteet vaihtelevat kiitettävästi aina pudonneen lentokoneen pilotin pelastamisesta tankkikolonnan suojelemiseen ja venäläisten hyökkäyksen torjumiseen. Kampanja ensimmäiset tehtävät ovat suhteellisen helppoja, mutta mitä pidemmälle mennään, sitä vaikeammiksi tehtävät tulevat. Usein ensimmäiset pelikerrat kuluvatkin tapahtumapaikkaa kartoittaessa ja vihollisyksiköiden sijainteja etsiskellessä. Pelin tehtävät sijoittuvat ulkoilmaan, joko metsiin tai kaupunkiin. Vihollisia on paljon ja heidän tekoäly on pääosin hyvää. Pelaajalta vaaditaankin tarkkaa silmää sekä nopeaa hiirikättä, sillä puiden ja puskien kätköissä olevia vihollissotilaita on suhteellisen vaikea havaita. Mikäli vihollinen havaitaan, on syytä toimia nopeasti, sillä tässä pelissä nopeat syövät (tai pitäisikö sanoa tappavat) hitaat. Vihollisten tarkkuuskin on kovaa luokkaa ja kovin montaa hutia he eivät ammu. Viivyttelyyn ei tosiaankaan ole aikaa. Kaikeksi onneksi myös omat sotilaat hoitavat hommansa mallikkaasti ja he ovatkin korvaamaton apu tehtävää suorittaessa. Yksinäinen Ramboilu ei kannata, sillä tällöin pienikin virhe saattaa maksaa pelaajan hengen.
Tehtäväalueet eivät ole mitään kymmenen neliömetrin länttejä, vaan maastoa riittää todella paljon, tosin alueet ovat rajattuja, joten Operation Flashpointin tasolle ei päästä. Pelihahmon näkökenttä on muutaman sadan metrin luokkaa, jonka jälkeen tausta peittyy sumuun. Maastosta löytyy myös yksi pelin suurimmista valittamisen aiheista. Maastossa on nimittäin paikkoja, joihin aavetiedustelijat eivät pääse, vaikka edessä on vain kolmen sentin korkuinen koroke. Tällöin pelaajan on etsittävä kohta, josta paikkaan pääsee kävelemään tasaista maankamaraa pitkin. Ehkä tähän voisi keksiä �hassun hauskan� tekosyyn, että Ghost Reconin jäsenet eivät nosta jalkojaan maasta, jotteivät askelten äänet kuuluisi, mutta todellisuudessa kierrettävät matkat ovat paikoitellen niin pitkiä, että hermot kiristyvät kuin viulun kielet.
Kuten edellä mainitsin, suoritetaan Ghost Reconin tehtävät pääosin ulkoilmassa ja tämä asettaa kovat vaatimukset pelin grafiikkamoottorille. Ensinnäkin pelin laajat alueet vaativat melkoisesti piirtotehoa, mutta kun tähän lisätään vielä runsas puusto ja erilaiset pensaat, jotka kaiken lisäksi heiluvat tuulessa, on ymmärrettävää, että peli vaatii melkoisen tehomyllyn, jottei ruudunpäivitys laske liian alas. Maastot ovat muutenkin todella upeasti tehtyjä ja yksityiskohtiakin on mukavasti. Samalla linjalla jatketaan pelin hahmojen kanssa, jotka nekin ovat tyylikkään näköisiä ja ammattitaitoisesti animoituja. Jos pelin grafiikka on kunnossa, voidaan samaa sanoa myös audiopuolesta. Metsissä linnut laulavat ja tuuli humisee puissa. Lisäksi aseiden äänet kuulostavat aidoilta, ovathan ne nauhoitettu ampumaradalla. Sotilaatkin höpisevät uskottavilla äänienpainoilla ja näin ollen pelin tunnelmaa ei onnistu pilaamaan mikään.
Pelattavuuden osalta voisi sanoa vielä sen verran, että pelin käyttöliittymä vastaa pitkälti Rainbow Sixin vastaavaa, mutta eroavaisuuksiakin on runsaasti. Kaiken oppii kuitenkin helposti ja harjoitustehtävän tahkoamalla, käy homma leikiten heti ensimmäisestä tehtävästä alkaen. Ghost Reconin vaikeustaso on kieltämättä melko korkea, sillä yksikin laukaus on usein kohtalokas. Pientä helpotusta tuo loputtomat tallennusmahdollisuudet sekä uhkamittari, joka paljastaa pelaajalle vihollisten sijainnit. Vaikka uhkamittari onkin epärealistinen, tuo se silti huomattavaa helpotusta pelattavuuteen myös siinä mielessä, että vihollisia ei tarvitse etsiä kissojen ja koirien kanssa, vaan kontaktit syntyvät suhteellisen pienellä etsimisellä.
Loppu peleissä Ghost Recon on erittäin antoisa ja viihdyttävä peli. Korkea vaikeustaso pitää huolen, että yksinpelikampanjakin kestää pitkään ja uudelleen peluutakin voi harkita vaikka nostamalla vaikeustasoa. Moninpelikin löytyy, mutta ajan puutteen vuoksi en ehtinyt tutustua siihen sen enempää. Ghost Reconia tulee helposti verratuksi Operation Flashpointtiin, onhan niillä paljon yhteneväisyyksiä, mutta toisaalta eroavaisuuksiakin löytyy runsaasti.
Ghost Recon onnistuu vangitsemaan pienen sotilasjoukon luotsaamisen tunteen hienosti ja tunnelmaa pelistä ei tosiaankaan puutu. Ghost Reconin miinuksiin voidaan lukea maaston näkymättömillä seinillä estetyt kulkureitit, jotka vauvakin pääsisi ylittämään. Koska tämä on pelin suurimpia todellisia ongelmia, on Ghost Reconille pakko antaa kiitettävä arvosana. Sen se todella ansaitsee.