Tajunnanräjäyttävä psykologinen VR-trilleri – katsauksessa Transference

Transference on Ubisoftin ja amerikkalaisen elokuvatuotantoyhtiö SpectreVisionin yhteistyössä kehittämä VR-kauhupeli. Elokuvaa ja peliä toisiinsa sekoittavan psykologisen trillerin on tarkoitus valmistua keväällä 2018. Tiltin toimitus pääsi Gamescomissa testaamaan varsinaisen pelin taustatarinaan liittyvää demoa nähden samalla pienen vilauksen tulevista karmivista hetkistä.

30.08.2017

Transferencen tarinan lähtökohta on uudessa teknologiassa, joka mahdollistaa ihmisen tietoisuuden keräämisen digitaaliseen muotoon. Taltioiduista tietoisuuden paloista koottuja muistokokonaisuuksia voi kuka tahansa tarkkailla ja tutkia VR-lasien avulla. Pelaaja viedään kyseisen tekniikan avulla erään rikkinäisen perheen digitaalisesti tallennettuihin muistoihin. Vapaasti tutkittaviin muistoihin on piilotettu salaisuuksia perheen historiasta. Mysteeriä selvittäessä tehdyt valinnat vaikuttavat tarinan kulkuun, joten perheen tulevaisuus on pelaajan käsissä. Kehittäjät lupaavat, että vaikka tarina ja narratiivi ovat vahvassa pääosassa, kokemus on valintojen myötä monipuolinen.

Gamescomissa esitellyssä demossa päästiin tutustumaan PTSD-potilas Walterin muistoihin traumaattisista tapahtumista, jotka johtivat sairauden käynnistymiseen. Walterin tausta ei ole osa lopullista peliä, mutta linkittyy sen tarinaan. Yhteyttä tai sen laatua ei kuitenkaan paljastettu, vaan kytköksen selviämiseksi täytyy odottaa varsinaista julkaisua.

Demossa tutkittavat muistot sijoittuvat Walterin kotiin kahdelle eri vuodelle. Elokuvamaisuus tulee esille välittömästi: pimeät huoneet ja kapeat käytävät ovat kuin suoraan kummitustaloon sijoittuvasta kauhuleffasta. Aikoinaan kenties idyllisen kodin yksityiskohdat on kiedottu pienissä yksityiskohdissa hienovaraisesti vääristyneeseen muotoon, joka luo ympäristöön uhkaavan pelontunteen. Tunnelmaa vahvistaa entisestään se, että Walterin muistojen epätäydellisyydestä johtuen virtuaalinen ympäristö ei ole täysin ehjä. Näköpiirin reunat muuttuvat pikselikohinaksi ja yksityiskohdat muuntautuvat jatkuvasti.

Äänimaailmassa on niin ikään keskitytty luomaan karmivaa epävarmuutta. Taustamusiikki ja ääniefektit on asetettu hienovaraisen epämiellyttävälle taajuudelle, mikä saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin. Satunnaisesti pahaenteisen ääniraidan tunnelma rikotaan esimerkiksi radiosta kantautuvalla ylipirteällä musiikilla. Äänisuunnittelijan mukaan äänimaailmaa luodessa ajatuksena on ollut ylläpitää turvatonta oloa sekoittamalla tunnelmasta poikkeavia ääniefektejä muun taustamusiikin sekaan.

Audiovisuaalisesti tunnelmanluomisessa on onnistuttu täydellisesti: muistoja tutkiessa on jatkuvasti sellainen olo, että jotain vaarallista on tapahtumassa. Transference nostaa niskavillat pystyyn ja pitää pelaajan varpaillaan.

Demotesti tehtiin Oculus Riftillä ja Touch-ohjaimilla, joiden kanssa ohjaus oli yksinkertaista ja interaktio ympäröivän maailman kanssa luontevaa. Ohjattavuus käy todella nopeasti vaistonvaraiseksi, jolloin voi unohtaa ylipäätänsä pitelevänsä ohjaimia käsissään. Immersio maailmaan on miltei täydellinen, kun ei tarvitse miettiä mikä nappi teki mitäkin. Transference julkaistaan useammalle VR-alustalle, joten ohjattavuus on haluttu pitää selkeänä ja toimivana kaikilla. Halutessaan voi käyttää myös tavallista konsoliohjainta, mutta täydellisen kokemuksen saavuttamiseksi suositellaan VR-kypärää.
Huolimatta siitä, että Transference on suunniteltu VR:ää varten, kehittäjät lupaavat, että pelikokemus on tajunnanräjäyttävä myös ilman VR-laitteistoa.

Transference on lyhyenkin demon perusteella erittäin vaikuttava kokemus: liikkuminen on luontevaa ja immersio VR:n kanssa on erittäin realistinen. Visuaalinen ilme ja äänimaailma on taidokkaasti yhdistetty luomaan jatkuvan kevyen paniikin tunnelman, johon vajoaa erittäin tehokkaasti. Jokainen osa-alue tuntuu menevän täysin nappiin, ja kokonaisuudesta näkee, että kyseessä on peli, jonka eteen on oikeasti nähty vaivaa. Lisäpisteitä täytyy antaa myös siitä, että tuotos julkaistaan käytännössä kaikille VR-alustoille. Transference on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen tuotos – erityisesti kauhugenren ystäville.

Tulossa keväällä 2018: PC / Oculus Rift / HTC Vive, PS4 / PSVR, Xbox One

Lisää luettavaa