Söpöt ituystävät talsivat taskuun – arvostelussa Hey! Pikmin

Iloisesti visertävät pikminit marssivat Hey! Pikmin -teoksen myötä ensimmäistä kertaa käsikonsolille. Riittävätkö söpöys ja uudistuslista kattamaan yksinkertaistumisen tuomat murheet?

2000-luvun alussa GameCubella debytoinut Pikmin teki pienistä ituhippihahmoista välittömästi ikonisia suosikkeja. Nintendon toiminta sarjan kanssa on ollut sittemmin hämmästyttävää katseltavaa, sillä yhtiö ei ole pukannut markkinoille kuin kolme osaa. Wii U:n Pikmin 3 ei ollut konsolista johtuen myyntimenestys, mutta onneksi teos ei ollut saagan päätös. Nyt nelisen vuotta myöhemmin julkaistava Hey! Pikmin on sekä sarjan ensiaskel käsikonsolille että täysin uudenlainen osa ylipäätänsä.

Hey! Pikmin kertoo aiempien osien tapaan Kapteeni Olimarin seikkailuista. Epäonnekas avaruusmatkailija päätyy pahoihin ongelmiin kotimatkallaan. Tälläkin kertaa pilotin alus hajoaa, mutta onneksi pikkuruiset pikmin-olennot voivat auttaa sparklium-polttoaineen keräämisessä. Työtä piisaa rutkasti, sillä perheen luokse palaamisesta on turha haaveilla alle 30 000 sparkliumin kokoisella pesämunalla. Onneksi ympäristöt tarjoavat runsaasti kerättävää.

Nintendo 3DS:lle julkaistu teos on siirtynyt taskuversiona kaksiulotteiseen maailmaan. Käsikonsolin molempia näyttöjä hyödyntävä seikkailu tarjoaa varsin lineaarista etenemistä, jossa on kätketty niin pikkuruisen söpöjä pikmineitä kuin poimittavia aarteitakin erilaisiin jemmoihin. Kentät voi taivaltaa läpi nopeasti alusta loppuun, mutta tällöin suurin osa tavaroista jää keräämättä. Pulmat eivät ole onneksi liian vaikeita, vaikka etenkin alkukankeuksien aikaan saa toisinaan pähkäillä turhankin pitkään.

Hey! Pikmin muistuttaa pelillisesti yksinkertaistettua ja 3DS:ltä jo kovin tuttua Yoshi-seikkailua. Siinä missä vihreä lisko loikki ympäriinsä ja viskoi lankakeriä, Kapteeni Olimar keskittyy tallustamisen ohessa pikminien heittelyyn. Otuksia voi viskellä ympäri karttaa, jolloin nämä hyvin koulutetut mussukat kantavat löytämänsä aarteet isännälleen. Oman mausteensa soppaan luo ympäristön asukkien diversiteetti: mukana on viisi erilaista pikmin-rotua. Siinä missä punaiset kasvit kestävät tulta ja ovat lajitovereitaan aggressiivisempia, keltaisia olentoja voi viskoa muita korkeammalle. Vahvuudet ja heikkoudet on syytä pitää mielessä, sillä vihollishöykytyksessä kuolevien pikminien parkaisu riipii kyynistynyttäkin sydäntä.

Sarjan konkarit huomaavat uudistusten lisäksi muutamien tuttujen ominaisuuksien kadonneen taskuversiota varten. Pelillisesti merkittävin on avaruuskapteenin rauhoittuminen: Olimar ei voi enää moukaroida vihollislintuja tai muita ilkeämielisiä peto-otuksia. Toisaalta pulmien ratkaisua helpottaa kummasti selkäreppuun laitettu jetpack. Siivekkäät pikminit voivat toki lennättää kapua siinä missä rakettireppukin, mutta onhan omassa liihottamisessa oma tunnelmansa. Samalla kuitenkin rannalle ruikuttamaan jääneiden pikminien kohtalo kalvaa sydäntä: eiväthän raukat päädy petojen päivälliseksi? Tasku-Pikminin suurin vahvuus on pääsarjan tavoin sen kasviolentojen sympaattisuudessa.

Pelimaailman kauneutta korostaa myös sen inhimillisyys. Luonnon kiertokulkuun ei voi niinkään vaikuttaa, mutta ihmiskunnan aiheuttamien saasteiden äimistely jatkuu pelirintamalla. Onneksi Olimar saati pikminit eivät tiedä ”aarteidensa” taustoja, vaan esimerkiksi maastoon tiputettu muistikortti edustaa todellista löytöä. Maailma on ruohonjuuritasolta ihmeteltynä varsin erilainen.

Teoksen ongelmallisin piirre on sen pelattavuudessa, joka vaatii totuttelua. Olimar liikkuu perinteisesti tattia tai ristiohjainta käyttämällä, mutta muu toiminta tapahtuu kosketusruutua painelemalla. Viskomiset, pilliin viheltämiset ja rakettirepun käytöt kävivät ainakin arvostelusessioissa ikävästi ranteen kestävyydelle. Toimintaa onneksi ja harmiksi rauhoitetaan pelin hitaalla tempolla. Valitettavasti lopputulos tekee pelistä hetkittäin jopa pitkästyttävän. Kiirettä ei toki kaivata, mutta kapteeni voisi sentään olla hämäläistä vikkelämpi.

Hey! Pikmin on sarjan aiempien osien tavoin söpö ja rentouttava. Harmillisesti sen yksinkertaisuus ja hitaus tekevät siitä turhankin simppelin, jotta sen parissa viihtyisi pidempiä aikoja. Myös yli 40 tason mittainen kampanja olisi kaivannut kenttiin pientä lisävaihtelua, vaikka sen pastellinsävyinen maailma sinänsä onkin ihan kaunis. Kaksiulotteisuus on kaiken kukkuraksi pieni ongelma, sillä samainen genre on Nintendon käsikonsolilla perin kilpailtu ala. Pikmin-pelejä ei voi koskaan olla liiaksi, mutta pieni lisäsuunnittelu olisi tehnyt lopputulokselle poikaa. Nykyisellään teos jää potentiaalistaan huolimatta harmillisen vajaaksi. Valitettavasti söpötkään pikminit eivät jaksa kantaa teosta keskinkertaisuuden suon yli.

Saatavilla: Nintendo 3DS
Ikäraja: 3 (PEGI)