Sly Raccoon 2 – Konnakopla

Sympaattinen ja vikkeläkinttuinen varkaiden kuningas, Sly Cooper, on täällä jälleen. Jo ensimmäisellä kerralla vankan ihailijajoukon kerännyt liukkaasti liikkuvan pesukarhun ja lipeväsuisen herrasmiesvarkaan risteytys joutuu ystävineen uusien haasteiden eteen, kun paha Klaww Gang-ryhmä päättää kerätä räjähtäneen robottipöllön, Clockwerkin, osat yhteen tarkoituksenaan koota tämä uudelleen.

Kuten jo nimi vihjaa, keskitytään jatko-osassa edeltäjää enemmän Slyn ystäviin, kilpikonna Bentleyhin ja vesipuhveli Murrayhin. Sly on yhä tarinan sankari, mutta ystävien roolia tuodaan korostetusti esille. Itse peli on kuin paranneltu versio ensimmäisestä Sly Cooperin seikkailusta. Lyhyesti sanottuna pelaaja imaistaan animaatioelokuvaan, jossa hän näyttelee pää- ja sivuosat.

Pelin tasosta kertoo jo sekin, että oikeassa maailmassa on läjäpäin tätä peliä huonompia animaatioleffoja. Musiikki ja äänimaailman käyttö ylipäätään, upeat grafiikat, elävät hahmot ja sulava liike yhdistettynä hyvään läppään ovat yhdessä sellainen pakkaus, ettei paremmalla väliä. Ensivilkaisulla lapsille tarkoitetusta pelistä saakin eniten irti jo hieman varttuneempi pelaaja.

Parannusta ykkösosaan on tullut melkeinpä joka osa-alueella. Edellistä seikkailua vaivannut lyhyys on sekin poistettu, sillä nyt pelattavaa riittää lähes kymmenen eri tason kautta todella runsaasti. Slyn ystävien avulla pelaamiseen tulee enemmän tiimihenkeä, ja kaverit antavat mukavaa vaihtelua tehtäviin pelin edetessä. Ylipäätään peliä katsellessa tulee mieleen, ettei pleikka kakkosesta vain voi enää ottaa enempää irti.

Sly Raccoon 2 – Konnakopla on ehdottomasti yksi loppuvuoden tapauksia seikkailupelien rintamalla.