Punch-Out!!



13.06.2009

Kuka olisi uskonut, että Nintendo herättää kasibittisellä debytoineen Punch-Out -sarjan uudelleen eloon. Nyrkkeilymaailman altavastaaja Little Mac hyppää jälleen kehään taistellakseen tiensä uudeksi maailmanmestariksi. Mukana ovat Macin lisäksi ensimmäisestä osasta tutut nyrkkeilijät, kuten Glass Joe ja Soda Popinski. Vain Mike Tyson loistaa poissaolollaan. Koutsina häärää kukas muukaan kuin Doc Louis.

Peli pitäytyy uskollisena alkuperäiselle. Peli antaa mahdollisuuden käyttää heilutuskontrolleja, mutta kasibittinostalgikot voivat myös kääntää kapulan sivuittain. Nunchakun ja Wiimoten käyttö ei vaadi erityistä opettelemista eikä tiettyjä, täsmällisiä liikeratoja. Iskujen tähtääminen hoidetaan yksinkertaisesti napeilla ja yhdellä heilautuksella.

Pelattavaa riittää vaikka perusvastustajia on yhteensä vain neljätoista. Little Macin ura ei lopu maailmanmestariksi päästyä. Vanhat vastustajat haastavat pelaajaa uudestaan, ja Macin tehtäväksi jää puolustaa titteliään. Ottelut vaikeutuvat reippaasti uusintataisteluissa, ja vihollisnyrkkeilijät oppivat jopa uusia kikkoja. Tavataanpa tittelinpuolustuksessa eräs hieman epätavallinenkin nyrkkeilijä Nintendon hahmokaartista.

Tunnelma on musiikkeja myöten täysin hanskassa. Eeppiset biisit sopisivatkin vaikka uuteen Rockyyn. Grafiikka on kaunista katseltavaa, ja nyrkkeilijät on herätetty taidolla uudestaan eloon. Hahmoihin on kiinnitetty toden teolla huomiota, ja se näkyy otteluissa ja välinäytöksissä. Legendaarinen treenauskohtaus koutsin kanssa on myös tietysti esillä aina otteluluokan vaihtuessa.

Kaksinpeli vaikuttaa ensikokeilussa pettymykseltä, sillä mittelöissä voi Little Mac voi tapella ainoastaan Little Macia vastaan. Siinä on kuitenkin joitain lisäominaisuuksia yksinpeliin nähden, ja hahmo voikin muuttua kesken taistelun voimakkaaksi, mutta hitaaksi Giga Maciksi. Kaksinpeli on sisällöttömyydestään huolimatta tarpeellinen lisä.

Punch-Out!! on todiste siitä, että Nintendo ei ole hylännyt uskollisia fanejaan. Aina silloin tällöin ilmestyy peli, joka on tehty täysin fanien ehdoilla. Mitään ei ole muutettu liikaa, ja peli tuntuu ja näyttää juuri sellaiselta kuin pitääkin. Onneksi peli sopii myös uusille pelaajille, eikä ole vain Punch-Out fanien omaa kivaa.

PÄÄSTÖTODISTUS
Täydellisyyttä hipova henkiinherätys

Lisää luettavaa