Joku kyyninen tai sarkastinen henkilö voisi pitää Nintendon pelisuunnittelijoita vähintäänkin sovinistisena ihmisryhmänä. Zelda-pelien sankarilla Linkillä riittää jälleen kerran töitä peräti kahden pelin verran ja molemmissa pitäisi jälleen kerran pelastaa pulaan joutunut naishenkilö. Samaa kaavaa ovat tainneet noudattaa myös useimmat Mario-pelit, oli se sitten sattumaa tai ei.
Juuri kauppoihin saapuneet Zelda: Oracle of Seasons ja Zelda: Oracle of Ages ovat todennäköisesti viimeiset Game Boy Colorin todella merkittävät pelit. Parivaljakko tarjoaakin GBC:lle kaksi erittäin viihdyttävää ja pitkää seikkailua, joiden jälkeen vanhan käsikonsolin voi jättää eläkkeelle mukavissa tunnelmissa. Vaikka kyseessä on kaksi täysin erillistä peliä, ne liittyvät niin läheisesti toisiinsa, että käsittelemme molemmat tämän saman arvostelun puitteissa.
Molempien Oracle-pelien tarina pyörii ajassa liikkumisen ja sen vaikutusten ympärillä. Oracle of Seasonsissa Pimeyden Kenraali Onox on kaapannut Vuodenaikojen Oraakkelin. Tämän seurauksena maailman vuodenajat ovat menneet sekaisin ja sen asukkaat joutuneet keskelle kaaosta. Siispä Linkin on lähdettävä etsimään Oraakkelia ja palautettava maailma jälleen tasapainoon. Varsin pian hänen tärkeimmäksi apuvälineekseen nousee sauva, jonka avulla Link voi muuttaa lähialueilla vallitsevaa vuodenaikaa ja muokata siten maailmaa ympärillään. Vallitsevasta vuodenajasta riippuen Link pääsee kulkemaan erilaisille alueille. Esimerkiksi talvisin pienet vesistöt jäätyvät ja korkeat luminietokset peittävät monia alueita. Toisaalta kesäisin rehevät köynnökset mahdollistavat korkeille kallioille kiipeämisen, mutta monet metsät ovat tuuhean lehtikasvustonsa vuoksi täysin läpitunkemattomia.
Oracle of Agesissa puolestaan liikutaan erilaisten aikakausien välillä. Tarina alkaa, kun Varjojen Velhotar Veran vangitsee Ajan Oraakkelin ja käyttää tämän voimia rakentaakseen menneisyyteen valtaisan tornin estämään auringonvalon pääsyn maahan. Pysäyttääkseen Veranin suunnitelmat Link joutuu vaeltamaan läpi repaleisen ajan apunaan maaginen harppu, jonka voimia hyödyntämällä hän voi siirtyä ajasta toiseen. Eri aikakausien vaihtuessa maailma voi muuttua hyvinkin radikaalisti. Periaatteessa molempien pelien perusidea on siis hyvin samankaltainen: niiden tarina pyörii jatkuvasti muuttuvan maailman ympärillä.
Pohjimmiltaan Oracle of Seasons ja Oracle of Ages ovat erittäin tutun näköisiä pelejä, sillä niiden perusmekaniikka on tuttua tavaraa suoraan Link’s Awakeningista. Pelin alussa tutkittavana on yksi kaupunki ja suhteellisen pieni maa-alue sen ympärillä. Niinpä parin tarvekalun (kuten aseen ja avaimen) hankkimisen jälkeen onkin aika suunnistaa kohden ensimmäistä luolastoa. Sen selvitettyään pelaaja saa käyttöönsä jonkin esineen, jonka avulla hän voi siirtyä tutkimaan uusia maa-alueita ja etsimään seuraavaa luolastoa. Siinä sivussa tuhotaan hirviöitä, suoritetaan erilaisia pikkutehtäviä ja nautitaan silloin tällöin vastaantulevista alipeleistä.
Samantyyppisissä tutuissa tunnelmissa liikutaan myös luolastoissa. Ne koostuvat enimmäkseen yhden ruudun kokoisista huoneista, joista jokaisessa on yleensä muutama otus tapettavaksi tai pieni pulma ratkottavaksi. Jokaisesta luolasta on löydettävä kartta, kompassi ja kyseisen luolaston erikoisaarre, joiden avulla on selvitettävä tiensä luolaston loppuvastustajan luokse. Eteneminen huoneesta toiseen on varsin suoraviivaista, mutta ei aina täysin yksioikoista. Päästäkseen eteenpäin on ajoittain palattava takaisin alkupään huoneisiin ja kohdattava ongelmia, joita ei ennen tietyn esineen löytymistä voinut ratkaista.
Tutusta perusvireestä huolimatta Oracle-pelit tarjoavat erittäin tuoreen pelikokemuksen eivätkä ne tunnu vain vanhojen ideoiden toistamiselta. Molempien pelien kantava idea jatkuvasti muuttuvasta maailmasta toimii nimittäin erittäin hyvin ja peleihin on muutenkin jaksettu kehittää paljon uutta. Vanhojen perustusten päälle rakennettuihin peleihin on helppo päästä mukaan, mutta liian kliseisiltä ne eivät tunnu.
Luolastot ovat aiempaa laajempia ja varsinkin pulmista on tullut selvästi visaisempia. Mukaan on saatu myös uusia maagisia esineitä, jotka antavat Linkille erilaisia erikoiskykyjä. Link’s Awakeningiin verrattuna kaikki maagiset esineet tuntuvat pelin kannalta oleellisemmilta ja niiden käyttö esitellään pelaajalle aiempaa tehokkaammin. Esimerkiksi monien luolastojen erikoisesineitä käytetään myöhemmin saman luolaston loppuvastustajan kukistamiseen, mutta toisaalta esineille on runsaasti käyttöä myöhemminkin. Monet viholliset loppuvastustajia myöten ovat sen sijaan aiemmista Zelda-peleistä tuttuja.
Tarinallisesti Oracle-pelit onnistuvat pitämään otteessaan yllättävän hyvin. Vaikka pelin juoni ei olekaan erityisen selkeä tai helposti seurattava, se on onnistuttu rytmittämään erinomaisesti. Luolastot, alipelit ja maastossa vaeltaminen seuraavat jouhevasti toisiaan. Säännöllisin väliajoin vastaan tulee jotakin täysin uutta ja nokkelimpien pulmien parissa joutuu vaivaamaan päätään pitkäänkin. Tämä ylläpitää mielenkiintoa pelejä kohtaan tehokkaasti ja takaa, että niiden parissa jaksaa istua useamman tunnin kerrallaan.
Vaikka Oracle-pelien tarinat ovatkin täysin erillisiä, pelit on solmittu monella tavalla yhteen. Toisen läpäisemällä saa käyttöönsä koodin, jonka avulla toiseen peliin voi saada erilaisia bonuksia. Peleissä on myös suuri valikoima erilaisia maagisia sormuksia kerättäväksi ja niiden kaikkien löytäminen on erittäin haastava tehtävä. Kokoelmiaan voi täydentää pelaamisen lisäksi myös siirtämällä sormuksia linkkikaapelin avulla pelistä toiseen.
Graafisesti uudet Zeldat ottavat Game Boy Colorista kaiken irti, mutta kieltämättä pelin ulkoasu on nykystandardeihin verrattuna aika karkea. Viime kuukausien aikana Game Boy Advance-peleihin tottunut silmä suhtautuu GBC:n grafiikkaan väistämättä varsin kriittisesti. Porvarillisen ulkokultaisuuden unohtaen Zeldojen ulkoasua voi kuitenkin oikeastaan vain kehua. Pelien maailma on erittäin monipuolinen ja yksityiskohtainen. Yksinkertaiset sprite-hahmot on animoitu elävästi ja ainakin allekirjoittaneen mieleen nousevat klassisten Amiga- ja PC-pelien spritegrafiikan tyylikkäimmät saavutukset.
Oracle-peleissä on jotakin, joka tuntuu monista nykypeleistä puuttuvan. Ne perustuvat erittäin hyvin toteutettuun ideaan, jonka ympärille on rakennettu monipuolinen peli. Kaikki yksityiskohdat on toteutettu hyvällä mielikuvituksella eikä ideoita ole juuri sorruttu kierrättämään. Parivaljakon keskinäisen paremmuuden ratkaiseminen on sen sijaan hieman vaikeaa. Itse pidän enemmän Oracle of Seasonsin ideasta ja tunnelmasta, mutta toisaalta se on veljeään suoraviivaisempi ja yksinkertaisempi peli. Molemmat ovat kokemisen arvoisia pelejä, mutta vain innokkaimpien Zelda-fanien kannattaa uhrata rahansa molempiin.