Nyt katkesi Kamekin selkä – arvostelussa Poochy & Yoshi’s Woolly World

Wii U:lla harvalukuisen joukon herkuksi jäänyt Yoshi's Woolly World taittui taskuversioksi. Tutun dinosauruksen sekä Poochy-koiran yhteinen matka ei petä tälläkään kertaa.

22.06.2017

Nintendon värikkään persoonallisesta tyylistä voi olla montaa mieltä, mutta japanilaisyhtiön etevyyttä tasoloikinnoissa ei käy kiistäminen. Yksi viimevuosien hiteistä on lankakerämaailmallaan ihastuttanut Yoshi’s Woolly World. Wii U:lla vuonna 2015 ilmestynyt teos jäi konsolin ankean menestyksen takia turhan monelta kokematta. Nintendo on pelaajakansan onneksi antamassa uuden mahdollisuuden pelin väistäneille. Nintendo 3DS:lle saapunut Poochy & Yoshi’s Woolly World tarjoaa tutun teoksen lisäksi uuttakin sisältöä.

Teoksen tarina polkaistaan käyntiin dramaattisesti, kun rauhallisesta elämästään nauttivan Yoshi-kylän munat varastetaan katalan Kamekin toimesta. Tällainenhan ei suinkaan käy päinsä loilottavaan elämäntyyliin tottuneelle kyläyhteisöle, joten rakastettu dinosaurus lähtee pelastamaan katrastaan. Seikkailu kestä yli 50 tason verran, jotka jakautuvat kuuteen maailmaan.

Kentät ovat ehtaa ja sirkeää Nintendoa: väripaletin iloisia sävyjä hyödynnetään armotta. Pelin ulkoasu luottaa täysin lankamaiseen tyyliin, jossa niin hahmot kuin tasotkin ovat ommeltujen näköisiä. Kaksiulotteiset kartat perustuvat pääasiassa sujuvaan tasoloikintaan, jossa harvakseltaan marssivat viholliset ohitetaan olankohautuksella. Hyppiminen saa väistyä vain hetkittäin muodonmuutokseen perustuvien pikkuosioiden tieltä, jolloin pyritään esimerkiksi lentämään helikopteri-Yoshilla aikarajan puitteissa maaliin.

Tasoloikinta perustuu hyvin yksinkertaisiin mekaniikkoihin. Yoshi taitaa hyppyjen lisäksi myös perässä laahattavien munien ampumisen. Dinokuoria voi käyttää ympäristön tuhoamisen ohella vihollisten taltuttamiseen ja salaisuuksien paljastamiseen. Lisämunia kertyy matkalla niin esineistä kuin vihollisten syömisestäkin. Simppeli pelattavuus tekee Yoshin ja Poochyn seikkailusta helposti omaksuttavaa ja käsikonsolille mainiosti taittuvaa.

Kuten Nintendolle on tapana, Poochy & Yoshi’s Woolly World on letkeää ja helppoa pelattavaa. Peli huokuu nuoremmalle yleisölle sopivaa henkeä, joka ei koettele liiaksi aivonystyröitä. Vanhempi kaarti saa toki tasoihin kätketyistä kerättävistä mukavasti haastetta, sillä osa lankakeristä ja kukista on jemmattu sangen kiperiin kätköihin aina valeseinistä lähtien. Etenkin pomotaisteluiden päihittäminen ilman vahinkoa saa taitavankin pelaajan kyyneleet tirskahtamaan.

Tarjolla on myös lisätekemistä kunhan pääpeli on viimein loikittu läpi ja Kamekin juonet sumplittu pois päiväjärjestyksestä. Pelin nimeenkin nostetulla Poochy-koiralla voi suorittaa tämän omassa mökissä erikoistehtäviä, jotka perustuvat pieniin toimenpiteisiin. Hurtan ja pentujen tyypillinen haaste on kerätä läjällinen timantteja, tuhota ilmapalloja ja kipittää kenttä läpi aikarajan puitteissa. Lisätehtäviä voi avata amiiboja käyttämällä. Pelin erikoisversion mukana tuleekin varsin komea Poochy-amiibo, joka kelpaa pelikäytön lisäksi myös koriste-esineeksi hyllyyn.

Poochyn tehtävien lisäksi on tarjolla mahdollisuus kustomoida omaa Yoshia sekä kuunnella pelin musiikkeja. Scrapbook Theatressa voi halutessaan vilkuilla vihollisia lähempää sekä osoittaa kyvykkyytensä tietovisassa. Harmillisesti kumpikin saa mielenkiinnon räytymään sangen nopeasti, joten teoksen keskeisin herkku on yhä edelleen päätarinassa.

Nintendon tasoloikintojen audiovisuaalisuuden arvioiminen on kerta toisensa jälkeen yhtä tyhjän kanssa, sillä teokset tapaavat olla hyvin samanlaisia. Poochy & Yoshi’s Woolly World ei tee tuttuun kaavaan poikkeusta. Pelin iloinen tunnelma on hilpeitä renkutuksia myöten ehtaa Nipa-laatua. Mikäli sielunmaisema haluaa kärttää pastellivärejä, ei tätäkään voi erityisesti suositella. Nuoremmalle yleisölle sekä hilpeämmistä seikkailusta pitäville on kuitenkin tarjolla jälleen kerran aimoannos hilpeää fiilistä ilman teknisiä ongelmia.

Poochy & Yoshi’s Woolly World tarjoaa perin tuttua Nintendo-tasoloikintaa riippumatta siitä, onko Wii U -versio aikanaan koluttu läpi. Värikkäät maailmat, tutut viholliset ja hilpeä tunnelma ovat edelleen Nintendon tavaramerkkejä. Tuore käännös taittuu taskukonsolille oivallisesti, joten pelin parissa viihtyy niin tien päällä matkatessa kuin kotisohvalla viltin alle sykertyessäkin. Vaikka mainio seikkailu ei yllätä, lopputulos on tukevasti plussan puolella.

Saatavilla: 3DS
Ikäraja: 3 (PEGI)

Lisää luettavaa