Maailmojen sodan toinen kierros – Arvostelussa XCOM 2

07.12.2016

Sota ulkoavaruuden muukalaisia päättyi ihmiskunnan kannalta katastrofiin 20 vuotta sitten. Edes planeettaamme puolustava monikansallinen XCOM-järjestö ei pystynyt pysäyttämään invaasiota, joten avaruusoliot ottivat vahvan niskalenkin maailmastamme. Nyt suurin osa populaatiosta kulkee aivopestynä muukalaisten talutushihnassa, eikä ylivaltaa vastusteta kuin siellä täällä olevien pienten vastarintapesäkkeiden toimesta. Uusi toivo herää vastarintaliikkeen pelastaessa XCOM:n vanhan johtajan. Pystyykö järjestö kokoamaan rivinsä, yhdistämään hajanaiset vapauden puolustajat ja potkimaan inhottavat ulkoavaruuden oliot takaisin sinne mistä tulivatkin?

xcom2-rev1

XCOM 2 on jatko-osa Firaxis-pelistudion neljä vuotta sitten julkaisemalle XCOM: Enemy Unknown -pelille, joka puolestaan lämmitteli uudestaan 90-luvun rakastettua UFO: Enemy Unknown -klassikkoa. Kyseessä on strategiapeli, jossa pelaaja johtaa maata ulkoavaruuden muukalaisia vastaan puolustavaa monikansallista XCOM-järjestöä. Sarjan edellinen osa saattoi päättyä kumman tahansa puolen hyväksi, mutta kakkososa lähtee liikkeelle siitä pahimmasta mahdollisesta vaihtoehdosta eli muukalaisten täydellisestä ylivallasta. Tarinan alussa XCOM:lla on käytössään vain tukikohtana toimiva avaruusolioilta varastettu Avenger-alus sekä kourallinen sotilaita, tiedemiehiä ja insinöörejä. Lähtökohta kuulostaa aika kurjalta edellisen osan menestyksellisesti läpipelanneelle, mutta ihmiskunnan joutuminen vastarintasissien rooliin tarjoaa mahdollisuuksia mielenkiintoisiin tehtäviin ja skenaarioihin. Johtajalla pitää kiirettä, sillä muukalaisten valmisteleva uhkaavalta kuulostavalle ja jatkuvasti etenevälle Avatar-projektille olisi laitettava kapuloita rattaisiin.

XCOM 2 on vuoropohjainen strategiapeli, jossa ihmiskunnan puolustajat ottavat mittaa ulkoavaruuden muukalaisten advent-joukoista. Pelaajalla on käytössään pieni ryhmä sotilaita, jotka kehittyvät suorittaessaan tehtäviä ja surmatessaan alieneja saaden samalla käyttöönsä uusia ominaisuuksia. Vapaasti kustomoitavat sotilaan luovat pelin edetessä omat tarinansa ja sankaritekonsa. Sotilaisiinsa todella kiintyy, joten kymmeniä tehtäviä suorittaneen sankarin kuolema kouraisee syvältä. Erityisen totta tämä on käytettäessä ironman-pelitilaa, jossa aiempiin tallennuksiin ei ole mahdollista palata ja tekemiensä päätöksien seuraukset joutuu vain kestämään. Pelisarjalle tyypillinen emergentti tarinankerronta, jossa tarina kehittyy pelaajan päässä tapahtumien inspiroimana, on vahvasti läsnä myös XCOM 2:ssa.

Taistelut käydään siis vuoropohjaisessa taistelutilassa, jossa pelaaja ja vihollinen vuorotellen toimivat soturiensa toimintapisteiden edellyttämän määrän. Jokaisella hahmolla on lähtökohtaisesti kaksi toimintoa vuoroa kohden, jotka voi käyttää esimerkiksi liikkumiseen, ampumiseen tai hahmon eri ominaisuuksien hyödyntämiseen. Toiminnon voi myös jättää hyödyntämättä, jolloin hahmon voi asettaa väijymään tulilinjalle seuraavalla vuorolla osuvia vihollisia. Taistelussa hyödynnetään myös maastoa sekä vihollisen tulitukselta suojautumiseen että korkeammalla sijaitsevan tuliaseman tarjoamaan etulyöntiasemaan. Jokaiselle ammunnalle lasketaan onnistumisprosentti sotilaan taidon, aseen ominaisuuksien ja kohteen edessä olevan suojan mukaan. XCOM 2:n taistelu on kuin mahtava versio shakkipelistä, jossa varsinkin murhaavan tehokkaiden muukalaisten juonittelun seuraaminen rakkaiden sotilaidensa pään menoksi on usein hermoja raastavan piinallista odottelua. Useissa tehtävissä on nyt myös aikaraja, joten varovainen eteneminen ei aina ole mahdollista, vaan ryhmän pitää edetä koko ajan riskirajoilla. Tässä kohtaa Firaxis on tehnyt optimoinnin kanssa erittäin hyvää työtä, jonka seurauksena useat tehtävät ratkeavat aivan viimeisellä mahdollisella hetkellä.

xcom2-rev2

Taistelun ohella pelin toinen oleellinen strateginen elementti on järjestön rajallisten resurssien hyödyntäminen parhaalla mahdollisella tavalla. Avenger-aluksen tilojen päivittäminen ja uusien välineiden kehittäminen vaatii osaavien insinöörien hankkimista. Onko tärkeämpää saada sotilaille nopeasti uudet, paremmin tulitukselta suojaavat panssarit vai kannattaisiko sittenkin satsata aluksi esimerkiksi isomman ryhmäkoon sallivaan sotilasakatemiaan? Toisaalta insinöörien sijaan miehistöään voi täydentää tiedemiehillä, jotka kehittävät entistä parempaa teknologiaa XCOM:in tarpeisiin suorittamalla ruumiinavauksia tapetuille vihollisille ja tutkimalla sotasaaliina saatua laitteistoa. Jos tiedemiehiä on liian vähän, junnaa teknologian kehitys paikallaan, mutta toisaalta ilman insinöörejä mitään ei saada rakennettua. On myös erittäin tärkeä huomioida mitä rakentaa ja missä järjestyksessä, sillä useimmat Avenger-aluksen lisäosat tarvitsevat toimiakseen energiaa, resursseja ja mahdollisesti myös jotain muukalaisilta saatavaa teknologiaa. Nopeita täsmäratkaisuja voi myös hakea myymällä sotasaalistaan mustan pörssin markkinoilla. Nämä ovat suoraan pelin lopputulokseen vaikuttavia päätöksiä, joita pelaajan täytyy tehdä tarinan edetessä. Menestyminen vaatii oikein varustellun, kokeneen sotilasryhmän, joka toimii taistelukentällä hyvin öljytyn koneen lailla. Kokemattomat alokkaat syödään elävältä nopeaan tahtiin. Päätöksiä heitetään pelaajan eteen jatkuvalla syötöllä. Paine siitä, että näillä valinnoilla on ratkaiseva merkitys pelin lopputuloksen kannalta, on jatkuvasti läsnä.

xcom2-rev3

Firaxis on myös kiristänyt pelin vaikeustasoa huomattavasti sarjan edelliseen osaan verrattuna, joten ensimmäiseen tehtävään takki auki lähtenyt XCOM-veteraani saikin karun herätyksen todellisuuteen vihollisen lanatessa ryhmän nopeasti. XCOM 2 ei todellakaan pidä pelaaja kädestä: uusia murhaavan tehokkaita kykyjä saaneita alieneja heitetään pelaajan silmille märän rätin lailla alusta alkaen. Jopa sectoideista, noista aiemmin nyrkillä tapetuista rääpäleistä, on kasvanut sekä sotilaiden päät sekoittavia että omat kuolleet uudestaan zombeina henkiin herättäviä taistelukentän hämmentäjiä. Toisin sanoen ne ovat ilkiöitä, jotka haluaa toimittaa manan majoille ensimmäisten joukossa taistelun alkaessa. Ja paljon pahempaa vastusta on tarjolla tarinan edetessä. Vihollisten tekoälyä on myös paranneltu huimasti: nykyään muukalaiset osaavat esimerkiksi vetäytyä lähellä olevan toisen vihollisryhmän suojiin alakynteen joutuessaan. Ihmisten turvautuminen sissi-sodankäyntiin kääntää myös edellisen pelin asetelman päälaelleen, sillä nyt ryhmä lähtee moniin tehtäviin piiloutuneena väijyttämään muukalaisia. Onnistuneen ansoituksen toteuttaminen autuaan tietämättömälle vihollispartiolle on erittäin palkitseva kokemus ja XCOM:ia parhaimmillaan.

XCOM 2 on ulkoasultaan toimivan näköinen. Siinä missä edellisen osan taistelut käytiin lähes poikkeuksetta havumetsässä, on pelin kartoissa ja ympäristöissä tällä kertaa todella paljon vaihtelua. Taistelualue näyttää juuri sellaiselta, kuin sen sijainnin perusteella voisi olettaa näyttävän, minkä lisäksi ympäristöllä on huomattava vaikutus taistelun lähtökohtiin. Pelin tarina on toteutukseltaan myös aiempaa elokuvamaisempi: taistelukentän tapahtumia maustetaan toimintaleffoista varastetuilla välianimaatioilla ja kamerakulmilla.

XCOM 2 on lähtökohdiltaan aika perinteinen jatko-osa siinä mielessä, että se on periaatteessa jokaiselta osa-alueeltaan hieman paranneltu versio edeltäjästään. Kaikki tutut peruselementit niin taistelussa kuin tukikohdan rakentelussakin ovat hyvin pitkälti ennallaan, joskin jatko-osa lisää tukun uusia nappuloita tutulle shakkilaudalle. Sen jatkuvalla syötöllä eteen heittämät vaikeat valinnat ja brutaalit taistelut eivät anna pelaajalle juurikaan lepohetkiä, mutta aika sen parissa on puhdasta nautintoa strategiapelien ystäville. Sen monikerroksisuus ja syvällinen hahmonkehitys sekä siitä polveilevat pienet sankaritarinat tekevät tästä täysin omanlaisensa pelielämyksen.

Saatavilla: PC, PlayStation 4 (testattu), Xbox One
Ikäraja: 16

Lisää luettavaa