Viime vuosina on ollut trendikästä kaivaa jo ”eläköityneitä” elokuva- ja pelisarjoja haudastaan sarjojen elävöittämiseksi. Todella hyvänä esimerkkinä on Rambo: The Video Game. Urhea Vihreä Baretti vietti rauhassa eläkettään, kunnes joku päätti tehdä elokuvasarjaan pohjautuvan videopelin. Tuo vuonna 2014 ilmestynyt teos on edelleen tämän vuosikymmenen heikoimpia suorituksia. Ihan vain, koska lisenssihumussa unelmoidut dollarimäärät hipuivat kattoja, jäi varsinaisen pelin toteutus todella pahasti puolitiehen.
Micro Machines World Series on Rambon kaltainen turha poistuminen vanhainkodista. Jo pelkästään nimensä antama innostus päättyy kyyneliin, kun peliin sukeltaa sisään ja huomaa miten paljon on karsittu. Yksinpelimuodot huutavat tyhjyyttään, uramoodi loistaa poissaolollaan eikä edes ”aivot narikkaan”-tyylistä tarinatilaa ole tarjolla. Pohjapeli sisältää kolme moodia: perinteistä kisaa, eliminointimekkalaa sekä puhdasta taistelua. Eliminointi yhdistää taistelun ja perinteisen kaasuttelun, jossa ajetaan kierroksia niin kauan, kunnes vain yksi pelaaja on pisteillä. Taistelumoodissa nimensä veroisesti taistellaan areenatyyppisillä kentillä, joissa tuhotaan vihollisia taivoitteena isoimmat pisteet.
World Series on tehty nimensä mukaisesti verkkopeliin painottuvaksi. Sääli tosin, että verkkokoodi ja palvelimet ovat järkyttävän huonoa laatua. Kilpailun isäntänä toimii lähes poikkeuksetta kaukana lätäkön takana asuva kaasuttelija, joten viive ja yhteyden pätkiminen jättää sinivalkoisen suharin starttiviivalle värjöttelemään. Parhaimmissa tapauksissa yhteys putoaakin kanssapelaajilta. Tällöin tekoälykuski ottaa ratin haltuunsa loppukisaksi, joten voit yhä kerätä kokemuspisteesi ajamalla kisan loppuun.
Vaikka itse rallittelu tuntuukin sylkäisyltä kasvoille, on kaahailun ulkoasua kehuttava ympäristöjensä puolesta. Nykypäivään päivitetyt keittiötasot, kylpyhuoneet ja niiden ympärille rakennetut radat ovat hauskoja sekä innovatiisia luomuksia. Kaahailun aikana huomaa olevansa usein jumissa kulhossa tai vastaavassa keskityttyään hetkeä aiemmin ajamisen sijasta ympäristön ihailuun. Hienot maisemat eivät kuitenkaan pelasta pelattavuuden ongelmia. Autojen ohjattavuus on todella kevyttä, mikä tekee pikkukaaran kääntämisestä pikkutarkkaa puuhaa. Yksikin pieni yliohjaus tarkoittaa keittiön pöydältä lentämistä.
Miltei legendaarisen sohvakaahailun tuominen nykypäivään tuntui taatusti paperilla todella upealta idealta. Joskus vanhojen sarjojen uudelleenlämmittely on onnistunut, mutta Micro Machines World Seriesin kohdalla on havaittavissa väkisinvääntöä ja laiskuutta. Micro Machines on poikinut aikoinaan vuonna 2000 spinoffin, joka kantaa nimeä Micro Maniacs. Miniatyyriautojen sijaan Maniacsissa kisat käydään juosten. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta kyseiset pikajuoksumittelöt ovat upeasti toteutettu. Tähän timanttiseen lapsuudenmuistoon voi tutustua tällä hetkellä vain alkuperäisellä PlayStationilla, sillä valitettavasti Micro Maniacs ei ainakaan toistaiseksi ole rantautunut PS Storen valikoimiin.
Kunnianhimoisesta yrityksestä huolimatta Micro Machines World Series ei vain yksinkertaisesti ole hauska tai viihdyttävä millään asteikolla. Ikoninen sarja tuotiin eläkkeeltä nykypäivään, mutta virkistymisen sijaan uusi alku olikin välitön loppu.
Saatavilla: PC, PlayStation 4, Xbox One (testattu)
Ikäraja: 7 (PEGI)