Tasohyppelyt tuntuvat olevan erittäin vaikea taiteenlaji. Pelien lyhyen historian aikana niitä on julkaistu valtava määrä, mutta vain kourallinen kauppojen hyllyille saapuneista paketeista on selvinnyt klassikoksi saakka. Suurin osa pelityypin edustajista on sortunut helppoihin virheisiin: lisenssillä ratsastamiseen, yksitoikkoisiin kenttiin ja rutiininomaiseen toteutukseen. Playstation 2:lla tasoloikkien lippua on tähän mennessä kantanut oikeastaan vain uusin Rayman, joka sekin kärsi hieman kolmiulotteisuuden mukanaan tuomista kamerapulmista. Nyt pelikauppojen hyllyille on kuitenkin ilmestynyt erittäin varteenotettava ehdokas PS2:n tasohyppelyiden kuninkaaksi. Klonoa 2 – Lunatea’s Veil on monipuolinen, kekseliäs ja upean näköinen peli, jonka parissa viihtyy jopa pelityyppiä karsastava arvostelijakin.
Klonoa 2:n alkuperämaata ei tarvitse kovin pitkään arvuutella. Mukana ovat kaikki tärkeimmät japanilaisen tasohyppelyn tunnusmerkit: erittäin oudon näköiset, mutta söpöt hahmot, omituinen huumorintaju ja tarina, jossa ei tunnu olevan päätä eikä häntää. Pelin tapahtumat tosin sijoittuvat jonkinlaiseen unimaailmaan, joten psykedeeliset tapahtumaympäristöt ja oudot juonenkäänteet voidaan laittaa myös unenomaisen logiikan piikkiin.
Nimihenkilö Klonoa on etäisesti koiraa muistuttava otus, joka tunnetaan myös nimellä Dream Traveller. Pelin alussa Klonoa ajelehtii tajuttomana suuressa valtameressä, josta hänet pelastavat nuori papitar-kokelas Lolo ja tämän ystävä/lemmikki Popka. Lyhyen aloituskentän jälkeen selviää, että maailmaa uhkaa tuho Murheiden Kellon muodossa ja Klonoan pitäisi luonnollisesti hoitaa asia pois päiväjärjestyksestä. Tämä vie pitkälle, kaikkia tasohyppely-perinteitä kunnioittavalle matkalle, jonka aikana Klonoan on selvitettävä tiensä kymmenien erilaisten kenttien ja välivastustajien lävitse.
Klonoa 2:n pelimekaniikka on toteutettu samalla elegantin yksinkertaisella periaatteella kuin sarjan ensimmäisessä osassakin. Päähenkilö osaa loikkia ja napata kourallaan kiinni vastaan tulevista olennoista. Liiankin yksioikoiselta kuulostava systeemi osoittautuu pelin aikana kuitenkin erittäin monipuoliseksi, sillä Klonoan taitoja hyödynnetään pelissä suorastaan nerokkaasti. Esimerkiksi kiinni napattuja ötököitä käytetään tilanteesta ja olennosta riippuen mm. helikoptereina, pommeina ja ammuksina.
Tavallisimmin kentässä vaeltavat viholliset saavat kuitenkin toimia eräänlaisina hyppyalustoina, joiden avulla Klonoa voi loikata tavallista korkeammalle. Tämä onnistuu nappaamalla kiinni lähistöllä taapertavasta olennosta, hyppäämällä ilmaan ja painamalla hyppynappia uudelleen ilmalennon aikana. Tällöin Klonoa käyttää kourissaan olevaa vihollista eräänlaisena kiintopisteenä ja pyöräyttää itsensä sen avulla entistä korkeammalle. Pelin ohjaussysteemi on kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas ja siihen pääsee sisälle lähes välittömästi. Pelaaja voikin kenttien aikana keskittää kaiken huomionsa täysin rauhassa vastaan tuleviin haasteisiin eikä hänen tarvitse huolehtia lainkaan pelattavuuden aiheuttamista ongelmista.
Klonoa 2:n kenttäsuunnittelu on melkoisesti velkaa Dreamcastille julkaistulle Sonic Adventurelle. Samoja kenttäelementtejä (kuten valtavia trampoliineja ja päähenkilön paikasta toiseen sinkauttavia tykkejä) tulee vastaan jatkuvasti ja muutamat tilanteetkin näyttävät erittäin tutuilta. Esikuvastaan poiketen Klonoa 2 on kuitenkin käytännössä täysin kaksiulotteinen peli. Pelaajan ei tarvitse huolehtia kapeilla tasoilla pysymisestä tai hämmentävästi pyörivästä kuvakulmasta, vaan eteenpäin on aina eteenpäin tilanteesta riippumatta. Tämä yhdistettynä selvästi rauhallisempaan tempoon tekee Klonoa 2:sta huomattavasti Sonic Adventurea tasaisemman pelikokemuksen. Pelaajalla on paljon paremmin aikaa reagoida vastaan tuleviin tilanteisiin eikä uusintayrityksiin tarvitse turvautua sen takia, että reaktionopeus ei riittänyt hyppynapin painamiseen oikeassa kohdassa. Kaikkien mieleen tällainen kehitys ei luultavasti ole, mutta ainakin allekirjoittaneen mielestä Klonoan rauhallisempi rytmi sopii pelin tunnelmaan erinomaisesti.
Itse kenttäsuunnittelu on erinomaista. Klonoan erityistaitoja hyödynnetään erittäin tehokkaasti ja pelintekijät ovat selvästi käyttäneet runsaasti mielikuvitusta erilaisia tilanteita kehitellessään. Samoja ongelmia ei toisteta kyllästymiseen saakka ja aina kun pelaaja luulee jo nähneensä kaiken, peli yllättää jälleen täysin uudenlaisella tilanteella tai kenttäelementillä. Perinteisten sivusta kuvattujen tasoloikka-kohtausten lisäksi pelistä löytyy suoraan ylhäältäpäin pelattavia hyppimisjaksoja, yhden huoneen kokoisia pulmia ja ajopelien tyyliin takaapäin kuvattuja takaa-ajo -kohtauksia. Näiden lisäksi mukana on muutama avattava lisäbonus, joiden avulla pääsee esimerkiksi ottamaan uudelleen yhteen pelin välipomojen kanssa tai kuuntelemaan eri kenttien taustamusiikkeja. Mielenkiinto peliä kohtaan pysyykin korkealla kaikkien 18 kentän lävitse, vaikka tarinan edetessä osa niistä onkin pelattava läpi useampaan otteeseen.
Graafisesti Klonoa 2 on upean näköinen peli. Sen kolmiulotteinen pelimoottori on toteutettu cell-shading -tekniikalla, mutta paljon vähemmän silmiinpistävästi kuin esimerkiksi Jet Set Radio. Lopputuloksena on runsailla yksityiskohdilla kuorrutettu pelimaailma, joka värikkäiden ja ajoittain suorastaan surrealististen kenttiensä ansiosta muistuttaa erittäin laadukasta animaatio-elokuvaa. Klonoa 2 onkin jälleen erinomainen esimerkki siitä, miten näyttävää jälkeä cell-shadingin avulla voidaan saada aikaiseksi.
Jos Klonoa 2:sta pitäisi jotakin huomauttamisen arvoista kaivaa esille, se olisi pelin suhteellisen alhainen vaikeustaso. Vähänkään kokeneemmalle tasoloikkijalle haastetta tarjoavat ainoastaan pelin viimeisimmät kentät ja suurin osa alkupään tasoista menee läpi ilman yhdenkään lisäelämän kulumista. Toisaalta pelin erinomainen suunnittelu pitää huolen siitä, että kenttien selvittämisestä nauttii joka tapauksessa eikä pieni yksinkertaisuus pääse pelikokemusta juurikaan häiritsemään.
Yhteenvetona voidaankin todeta, että tässä pelissä on kaikki kohdallaan. Sopivan yksinkertainen pelimekaniikka yhdistyy hauskoihin ja erittäin kekseliäisiin tasoihin sekä upeaan grafiikkaan. Häiritsemään jäävät ainoastaan helpohko vaikeustaso ja päähenkilöiden turhankin hitaasti etenevät keskustelut. Klonoa 2 – Lunatea’s Veil onkin viime vuosien paras tasohyppely ja ehdoton pakko-ostos kaikille pelityypin ystäville.