Vuonna 2010 julkaistu Fallout: New Vegas on paradoksaalisesti sekä oman sarjansa musta hevonen että kulminaatiopiste. Kolmiulotteisten maailmojen pariin siirtynyt saaga hukkasi kolmannen osansa kohdalla pilkkeen silmäkulmastaan, ja neljäs osa puolestaan oli varsinkin pitkäaikaisten fanien silmissä puhdas mahalasku. Pääteosten välissä julkaistu Vegasiin sijoittuva sivuseikkailu oli toistaiseksi viimeinen fanienkin ehdaksi Falloutiksi mieltämä kohellus. Pelistä vastannut Obsidian Entertainment tuntui ymmärtävän sarjasta ja yleisesti ottaen hyvin rakennetusta narratiivista enemmän kuin nykyisen vetäjän tiimit koskaan.
Nyt julkaistua The Outer Worldsia on ennakkoon mainostettu eräänlaisena New Vegasin henkisenä jatko-osana. Tällä kertaa studio on päässyt kuitenkin rakentamaan maailmaansa täysin vapaasti unohtaen samalla Fallout-universumin ajoittain rajoittavat raamit. Liian kauas ei kuitenkaan ole lähdetty skeittailemaan tutuilta rampeilta, vaan tälläkin kertaa kyseessä on eräänlainen retrofuturistinen vaihtoehtotulevaisuus. Päähenkilö tosin on kymmeniä vuosia kestäneestä kryounesta takaisin elävien kirjoihin palautettu uudisasukas Fallout-sarjan holvin asukin sijaan. Joutomaatakaan ei olla tällä kertaa nostamassa uuteen kukoistukseen, vaan tehtävänä olisi pelastaa resurssipulasta kärsivä siirtomaa. Nyanssieroilta alkuun tuntuvat erot paljastuvat kuitenkin tarinan edetessä sen verran merkittäviksi, että yhtäläisyydet eivät varsinaisesti ole merkittäviä kuin paperilla.
Seikkailun ensimmäinen kolmannes käytetään pitkälti hahmojen ja maailman esittelyyn. Pelin hahmokatras onkin kerrassaan verraton. Mukaan tehtäville voi poimia alukselle värvättävästä miehistöstä aina kaksi kerrallaan. Omaksi vakiotiimikseni muotoutui räväkkä, alkoholin väärinkäyttöön taipuvainen Nyoka sekä omaa uskoaan erityisesti lyijyn muodossa joviaalisti jakava “pastori” Max. Jokaisella ryhmän jäsenellä on totuttuun tapaan myös oma tehtäväkokonaisuutensa suoritettavana. Nämä tarinakaaret ovatkin seikkailun narratiivisen sisällön kärkipäätä.
Itse pääjuoni on hieman lajityypin totuttua standardia lyhyempi. Yhteen läpäisykertaan kuluu lähes kaikki sivuraiteetkin läpi kahlaamalla reilut 30 tuntia. Paketti onkin selvästi suunniteltu useampi läpäisykerta silmällä pitäen. Lopputekstejä edeltävä yhteenveto koetusta seikkailusta ja päähenkilön valintojen perhosvaikutuksista koko siirtokuntaan onkin omiaan herättämään halut uudelle kierrokselle lähes välittömästi.
Ulkoisilta avuiltaan kyseessä on suorastaan räväkkä paketti. Hahmojen asukokonaisuudet, aseteknologia ja alusten ulkomuoto tuntuvat olevan kuin suoraan 50-luvun taitteen tieteisvisioista lainattua, joskin jonkin verran eteenpäin kehitettyinä. Graafinen ilme on erityisesti räikeän värimaailmansa osalta myös hyvin pulp-henkistä. Tuntuukin, että toiminnasta otetun kuvakaappauksen päälle rasterikuviot latomalla saisi aikaiseksi kohtalaisen uskottavia retrohenkisiä scifikuvituksia. Myös hahmojen ja pukujen tahallisen kulmikas yleisilme on omiaan tuomaan mieleen vaikkapa suomalaisen sarjakuvataiteilija Kari A. Sihvosen science fiction -aiheiset kuvitustyöt.
Äänipuolella valitettavasti kompuroidaan jossain määrin. Ääninäyttelijät ovat enemmän kuin loistavia rooleissaan, mutta esimerkiksi musiikki on harvinaisen pliisua. En oikeastaan kokenut musiikin palvelleen tarinan aikana missään vaiheessa minkäänlaista merkittävää roolia. Asiaa korostaa varsinkin se seikka, että julkaisutrailerilla rouheasti rämissyt T. Rexin legendaarinen 20th Century Boy -rallatus antoi luvan odottaa enemmän. Nyt lähinnä tylsäntympeistä ambientmaisista raidoista ei yksinkertaisesti jää mieleen mitään, ei edes pahassa. Myös aseiden äänistä puuttuu tietynlaista munakkuutta, joka olisi ollut omiaan lisäämään taisteluun omaa tunnelmaansa.
Esillepano ja auditiiviset seikat ovat lopulta tämän genren peleissä sivuseikkoja, mikäli tärkeimmällä osa-alueella, eli narratiivissa tai dialogissa kompuroidaan. Tarinankerronnassa ja etenkin dialogipuiden suunnittelussa Obsidian on aina ollut alansa kärkipäätä, eikä onnekseni tälläkään kertaa tarvitse todeta muuta. Päähenkilöä ei ole ollenkaan ääninäytelty, vaan keskusteluissa valinnat poimitaan ihailtavan vanhanaikaisesti lukuisista vaihtoehdoista, joista nerokkaimmat saivat allekirjoittaneen röhähtelemään ääneen. Hahmon kykyjen kasvaessa myös dialogivaihtoehtoja kertyy lisää. Hieman hahmonsa kyvykkyydestä riippuen on myös mahdollista välttää selkkaukset ilman aseeseen tarttumista. Aseeton ratkaisu konfliktiin on tietysti vain yksi vaihtoehto useiden joukossa. Ensimmäisellä läpäisykerrallani hahmoni muovaantui lähes puolivahingossa täydelliseksi antisosiaaliseksi psykopaatiksi puhtaasti kierojen kommenttivalintojeni takia. Huomasinkin ajautuvani keskustelu keskustelulta yhä kauemmas pimeälle puolelle ihan vain nähdäkseni miten kipeisiin tilanteisiin valintani tarinaa mahdollisesti veisivätkään.
Vaan ei valoa ilman varjoja. Valitettavasti Outer Worlds muistuttaa henkistä edeltäjäänsä myös tekniikan osalta. Paketti on huomattavasti hiotumpi ja toimivampi kuin New Vegas, mutta toisaalta voihan vaikkapa Ron Howardia kehua veljesparin komeimmaksi yksilöksi. Ruudunpäivityksellä on paha tapa tipahdella jatkuvasti, eikä tämä tuntunut olevan edes linkissä ruudulla näkyvän toiminnan kanssa. Myös jopa pelin kaatavia bugeja tuntuu konsoliversiossa riittävän hämmentävän paljon. Ensimmäisellä läpäisykerrallani onnistuin ajautumaan luuppiin, jossa koko roska kaatui aina lähestyessäni tarinan viimeistä kohtausta. Kollegan ohjeistuksella sain onneksi kierrettyä kaatumisen aiheuttavan bugin ja täten koettua tarinan loppuun saakka. Myös äänillä tuntui olevan paha tapa katoilla kesken seikkailun. Kun tekstuureillakin on tapana piirtyä hitaammin kuin korsolaisen esikoulun isäinpäiväkorttien, ei kokonaisuutta voida varsinaisesti tekniseksi riemuvoitoksi kehua.
Kaiken kaikkiaan kyseessä on kuitenkin ehdottoman positiivinen kokemus. Tarinan ja erityisesti dialogin vahvuus pystyy peittämään alleen tekniset ja suunnittelulliset kömmähdykset melko tehokkaasti. Kokonaisuus suorastaan hehkuu tekijästudion tunteenpaloa ja intoa kertoa oikeasti haastavia tarinoita. Kuitenkin toivottavaa olisi, että Obsidian saisi Microsoftin tallissa toimiessaan teknisetkin puitteet asiaan kuuluvalle tolalle. Näin mahdollisesta jatko-osasta voisi povata jopa ihka aitoa mestariteosta. Nyt julkaistua seikkailua voidaan pitää tarinapainotteisten roolipelien valioyksilönä, mutta aivan mestariliigaan ei suorituskyky vielä kanna.
Saatavilla: PC, PlayStation 4, PlayStation 4 Pro, Xbox One (testattu), Xbox One X
Ikäraja: PEGI 18 (väkivalta, kielenkäyttö)
Musti oli saatava keinolla millä hyvänsä eläinlääkäriin rokotettavaksi.