Harmonix päätti puskea ulos vielä yhden Rock Band -pelin ennen syksyllä ilmestyää kolmosta. Tällä kertaa kyseessä on Green Day: Rock Band, ysäripunkyhtyeen ympärille kasattu Rock Band -peli. Se on Harmonixin kannalta vaivaannuttava julkaisu: pelistudio asetti musiikkipelien riman korkealle syksyllä ilmestyneellä Beatles: Rock Bandilla, eikä Green Day yllä ollenkaan samaan. Se on hyvin tehty perusmusiikkipeli, ei sen kummempaa.
Biisilistan selkärangan muodostavat kokonaisuudessaan mukana olevat levyt American Idiot ja Dookie. 21st Century Breakdown -levyltä on ehditty julkaista aikaisemmin kuudesta biisistä Rock Band -sovitukset. Pelissä on mukana loput biisit, ja jos pelaajalla on ennestään nuo kuusi, ne siirtyvät automaattisesti mukana tähän peliin. Mikäli ei, ne joutuu ostamaan erikseen saadakseen 21st Century Breakdownin kokonaan kasaan.
Yhtyeen muilta levyiltä on yhteensä vain seitsemän biisiä. Dookie-levyä edeltäneiltä yhtyeen alkuvuosilta ei ole mukana mitään. Ratkaisu rakentaa peli kolmen kokonaisen levyn varaan puhuttelee niitä, joiden mielestä American Idiot -levyn kuunteleminen kappale kerrallaan on barbaarinen pyhäinhäväistys. Mikäli sen sijaan haikailee kokonaisvaltaisemman Green Day -kokemuksen perään, ratkaisu on vähän onneton.
Esiintymispaikkoja on vain kolme (yksi jokaiselle mukana olevalle levylle), mutta ne on tehty hienosti. Ensimmäinen ja kehnoin on fiktiivinen The Warehouse, joka edustaa bändin alkuaikoja. Bändin eka stadionkeikka oli Englannissa Milton Keynesin The National Bowlissa, ja se on myös pelin toinen esiintymispaikka. Kolmas on kalifornialainen Fox Theatre, jonne on sijoitettu bändin uusimmat biisit. Milton Keynes on pelin kohokohta, ja ulkoilmameininki on tehty hienosti. Biisit ovat studioäänityksiä, mutta yleisöäänet ja muu mekkala on lisätty niihin taitavasti.
Vika voi tietysti olla biiseissäkin, mutta monissa kappaleissa erityisetsi kitaraosuuksien pelaaminen on vähän rasittavaa, koska ne toistavat niin paljon samoja kulkuja. Usein kyseessä on vaikea kohta, joka toistuu kerta toisensa jälkeen. Näissä kohdissa kitaroiminen on rasittavaa ja vähän tylsääkin. Green Dayn biisien sanoituksia on peliä varten sensuroitu. American Idiot -kappaleen mindfuck on lyhentynyt muotoon mind-. Noloa!
Parasta Green Day: Rock Bandissa on, että se antaa toivoa siitä, että kitarointi- ja bändipelejä tehtäisiin muistakin kuin rock-dinosauruksista. Toistaiseksi omalla pelillä on siunattu yhtyeitä kuten Metallica, Beatles ja Van Halen. Green Day on selvästi nuorempaa sukupolvea. Green Day: Rock Band povaa tulevaisuutta, jossa jokaisella vähänkään nimekkäällä bändillä on oma rytmipelinsä. Sitä odotellessa voi kavereiden kanssa soittaa vähän Green Dayn turvallista yhteiskunnallista punkkia.
PÄÄSTÖTODISTUS
Perusbändistä perusmusiikkipeli.
ARVOSTELIJA
JUHANA PETTERSSON
