Capitalism II

08.02.2002

Raha ei haise. Vaikka tämä kaikkien pienten kapitalistien tunnuslause ei pidäkään täysin paikkaansa (kokeilkaapa huviksenne), se ei ole estänyt ihmiskuntaa kehittämästä melkoisen monimutkaista talousjärjestelmää, jossa raha tulee rahan luo ja vain huipulla on hyvä olla. Keskiverto-peliharrastaja tuskin pääsee elämässään kovin usein osalliseksi tästä marxilaisesta painajaisesta, joten meidän iloksemme on kehitetty melkoinen valikoima erilaisia tietokonepelejä.

Yksi suosionsa vuodesta toiseen säilyttänyt pelityyppi ovat olleet erilaiset taloussimulaattorit, joissa pieni kotikapitalisti on istutettu vuoron perään niin huvipuistojen ja eläintarhojen kuin rautatie-yhtiöidenkin johtajan paikalle. Tällä kertaa pelaajaparan rahojen perässä on Ubisoft, joka on nimennyt talouselämän ytimeen pureutuvan pelinsä osuvasti Capitalism II:ksi. Sen vuonna 1995 ilmestynyttä edeltäjää on kutsuttu jopa kaikkien aikojen parhaaksi taloussimulaattoriksi eikä tähän jatko-osaankaan tarvitse pettyä. Antiikkisesta ulkoasustaan ja hieman kömpelöstä käyttöliittymästään huolimatta Capitalism II jatkaa nimittäin pelisarjan kunniakkaita perinteitä ja tuo tietokoneen ruudulle erittäin yksityiskohtaisen simulaation oman yrityksen johtamisesta.

Pelin alkaessa pelaajan eteen avautuu laaja kaupunkinäkymä, jota täplittävät asuinalueet ja erilaiset liikeyritykset. Aloittelevalla yrittäjällä on käytettävissään rajoitettu summa rahaa, joka pitäisi tietenkin panna poikimaan. Koska resurssit ovat alussa sangen rajoitetut, ensimmäiseksi on tehtävä vaikea valinta ja päätettävä, miltä alalta tuleva yritysimperiumi aloittaa taipaleensa kohden taivaita.

Jo tässä vaiheessa Capitalism II iskee pöytään parhaan valttikorttinsa. Pelin laajuus ja monipuolisuus on nimittäin parilla ensimmäisellä pelikerralla suorastaan hämmentävä kokemus. Harjoitustehtävissä esitellyn pienen marketin perustamisen lisäksi pelaaja voi nimittäin keskittyä niin alkutuotantoon, jalostukseen, vähittäismyyntiin kuin osakekeinotteluunkin. Kun erilaisia rakennuksiakin löytyy suurin piirtein 60 kappaletta, sormi voi mennä suuhun pariinkin otteeseen ennen kuin peliin pääsee kunnolla sisälle.

Pieni vaivannäkö kuitenkin kannattaa, sillä suuren ja monipuolisen ulkokuoren takaa löytyy myös yhtä monivivahteinen taloussysteemi. Ehkä paras esimerkki pelin talousjärjestelmän toimivuudesta on se helppous, jolla se mahdollistaa loogisesti laajenevan ja yhtenäisen yritysimperiumin luomisen. Esimerkiksi karjankasvattajana aloittanut yrittäjä voi myöhemmin laajentaa toimintaansa vaikkapa nahkatuotteisiin ja perustaa tehtaita, joissa tiloilla kasvatettujen eläinten nahkasta valmistetaan tuoleja tai salkkuja. Näiden myyminen kuluttajille voidaan puolestaan uskoa suuren tavaratalon tai pienempien erikoisliikkeiden tehtäväksi, jolloin mahdollisimman suuri osa tuloista tippuu suoraan oman yhtiön pussiin.

Pelin edetessä ja yrityksen kehittyessä johtaja saa käyttöönsä uusia mahdollisuuksia. Eteen avautuvat osakemarkkinat, joiden avulla taitava sijoittaja voi tehdä nopeita voittoja, kaapata haltuunsa kilpailevia yrityksiä tai nostaa oman yrityksensä pääomaa osakeanneilla. Hankittavaksi löytyy myös monenlaisia mediayrityksiä, joiden avulla mainoskulut saa halutessaan pudotettua minimiin. Eikä oman luksushuvilan rakenteluakaan sovi unohtaa. Lisäksi johtajan on pohdittava kaikkea liikkeiden sijoittelua, niiden tuotevalikoimia, mainostusta, tuotekehittelyä ja työntekijöiden koulutusta myöten.

Tämän tehtävänkentän huomioon ottaen ei olekaan ihme, että Capitalism II ei ole aina mikään helppo peli. Yhdelle alalle erikoistuneen yrityksen pitäminen pystyssä on vielä suhteellisen helppoa, mutta useisiin kaupunkeihin levittäytyvän yrityskonsernin luominen ja hallitseminen vaatii jo melkoisesti hikikarpaloita ja aikaa. Toisaalta lopputuloskin voi olla yllättävän tyydyttävä, kun oman yhtiön logo komeilee lähes kaikkien kaupungin liikerakennusten katolla.

Capitalism II:n kehittänyt Enlight Software on tehnyt pelin käyttöliittymän kanssa suhteellisen hyvää jälkeä. Toisiinsa liittyvien elementtien välillä liikkuminen on helppoa ja suurin osa tarvittavasta tiedosta on kohtuullisen hyvin saatavilla. Erilaiset käskyt on tavallisesti erittäin helppo antaa ja lähes kaikkea tarpeellista numerotietoa havainnollistetaan erilaisilla käyrillä ja pallodiagrammeilla. Ajoittain eri ikkunoiden selaaminen vaatii kuitenkin liikaa naksuttelua, jotta pelaaminen olisi tiukan paikan tullen täysin sujuvaa. Varsinkin isompien pudotusvalikoiden käsitteleminen tuntuu olevan jotenkin hankalaa ja yritysimperiumin kasvaessa kunnon yleiskuvan saaminen muuttuu melkoisen vaikeaksi.

Graafisesti peli on hieman vaisu kokemus. Jälki ei nimittäin yksinkertaisesti vastaa nykypeleille asetettavia laatuvaatimuksia, vaan esimerkiksi kaupunkinäkymä muistuttaa kolme-neljä vuotta sitten ilmestyneen Simcityn vastaavaa. Grafiikan selkeydestä ei onneksi ole mitään todellista valittamista. Kartalla liikuskelevat ihmiset ja valikkojen ulkoasu noudattelevat kuitenkin erittäin karkeaa ja aika tyylitöntä linjaa. Grafiikka ei onneksi ole erityisen merkittävässä osassa tämän tyyppisissä peleissä, mutta hieman paremmalla maulla tehty toteutus olisi silti jättänyt jälkeensä paremman tunnelman. Oman lisänsä tähän epämääräiseen kokonaisuuteen tuo myös pelin omituinen lounge-rock -taustamusiikki, joka sopisi lähinnä jonkin Leisure Suit Larry -pelin rantabaari-kohtauksen taustalle. Omien suosikkien soittaminen pelin taustalla onkin erittäin suositeltavaa.

Tästä pienestä purnauksesta huolimatta on kuitenkin todettava, että Capitalism II on hyvä peli. Se tarjoaa pelattavaksi uskomattoman laajan taloussimulaattorin, jossa on mukana valtava määrä tekemistä ja erilaisia pelityylejä. Oman yritysimperiumin parissa vierähtää helposti tunteja ja pelistä riittää varmasti iloa useamman kuukauden ajaksi. Mikäli yritysmaailmaan sijoittuva mikronysväys vähänkin kiinnostaa, Capitalism II on ehdoton ostos.

Lisää luettavaa