Arvostelussa XCOM: the Board Game – ”Kun ajastettu osa vuoroa alkaa, adrenaliini paukkuu”

28.03.2015

XCOM: the Board Game on nimensä mukaisesti lautapeli, joka perustuu XCOM-videopeleihin. Siinä neljä pelaajaa yrittävät yhdessä pelastaa maailman avaruuden muukalaisilta. Tai oikeastaan mukana voi olla yhdestä neljään pelaajaa, mutta käytännössä peli on ylivoimaisesti parhaimmillaan mikäli pelaajia on neljä.

Jokaisella pelaajalla on rooli: yksi on päätiedemies, toinen vastaa budjetista ja kolmas ufojen alas ampumisesta. XCOM: the Board Game on siis todellakin peli, jossa budjetin tasaaminen voi olla elämän ja kuoleman kysymys.

Toisin kuin voisi kuvitella, pelin fokus ei ole taktisessa, vuoropohjaisessa taistelussa pelaajien ohjaamien sotilaiden ja alienejen välillä. Lautapelin inspiraationa toimii sen sijaan kaikki, mikä videopeli-XCOM:issa tapahtuu taisteluiden välissä: Resurssienhallinta, päätöksenteko, käskyttäminen. Pelaajat ohjaavat puolustusoperaation hallintoa. Yksi hallitsee myös sotilaita, mutta tehtävät on yksinkertaistettu äärimmilleen.

XCOM: the Board Game ei ole pelkästään lautapeli, vaan siinä on apuna iOS:lle ja Androidille saatavavilla oleva applikaatio, jota ilman peliä ei voi pelata. Applikaatio on erinomainen lisä peliin, ja toimii niin hyvin että on helppo uskoa sellaisen olevan pian monissa muissakin lautapeleissä. Applikaatio auttaa sääntöjen kanssa, kertoo mitä seuraavaksi pitää tehdä ja pitää pelin raiteillaan. Sitä hyödynnetään myös jakamalla pelivuoro kahteen osaan: Ajastetulla vuorolla tehdään päätökset samalla kun kello tikittää. Pelaajalla voi esimerkiksi olla 20 sekuntia aikaa päättää, mitkä yksiköt lähetetään kentälle. Ajastetun osuuden loputtua voi rauhassa ratkaista kaikki ne tilanteet, jotka seuraavat hätiköidyistä päätöksistä. Joka kerta kun ajastettu osa vuoroa alkaa, adrenaliini paukkuu.

XCOM: the Board Gamen puutteet liittyvät loppuun. Pelin kuluessa tuntuu, ettei pelaajalla ole muuta päämäärää kuin pitää maailma turvassa kunnes applikaatio antaa lopputehtävän. Lopputehtävän ratkaiseminen saattaa jäädä olennaisesti yhden pelaajan harteille. Peli on jännittävä, mutta loppu tuntuu summittaiselta.

KEHITTÄJÄ
FANTASY FLIGHT GAMES

JULKAISIJA
FANTASY FLIGHT GAMES

TESTATTU
iOS

MUUT ALUSTAT
ANDROID

ARVOSTELIJA
JUHANA PETTERSSON

IKÄSUOSITUS

PELAAJIA
1-4

PLUSSAT
NOPEA JA NAPAKKA
JÄNNITTÄVÄ

MIINUKSET
IRRALLINEN LOPPU
EI SELVÄÄ PÄÄMÄÄRÄÄ

PÄÄSTÖTODISTUS
Toimiva lautapeli hyödyntää mobiiliapplikaation mahdollisuuksia

ARVOSANA
9

LAJITYYPPI
Lautapeli

JULKAISTU
28.1.2015

Lisää luettavaa