Arvostelussa Pro Evolution Soccer 2016 – ”Kuningaslaji ei ole koskaan ollut näin aidolla tavalla täydellinen”

13.10.2015

Pro Evolution Soccer -pelisarja eli tuttavallisemmin PES oli 2000-luvun puolivälissä se ainoa oikea futispelisarja. Vuosien varrella EA Sports petrasi kuitenkin omaa FIFA-sarjaansa, ja PES-pelien taso laski pahasti. Viime vuoden PES oli kuitenkin edeltäjäänsä nähden selkeää kehitystä. Nyt käsillä on uusi PES, joka on yksi parhaimpia futispelejä koskaan.

Tänä vuonna pelaaminen on realistisempaa kuin aiemmissa pelisarjan osissa. Pelaajien koolla on todella väliä, ja pienellä pikakiiturilla ei pääsekään enää niin helposti eroon jykevästä puolustajasta, joka voi oikein sijoittumalla työntää heiveröisen kilpailijan tieltään.

Myös pelaajien taitotasossa on todellisia eroja. Lionel Messillä kikkailee puolustajia huomattavasti helpommin kuin kömpelöillä, pääpeliin keskittyneillä pelaajilla. Oikeastaan kaikkia osa-alueita on paranneltu viime vuodesta. Maalivahdit ovat parempia kuin aiemmin. Toki he vieläkin torjuvat välillä palloja eteensä, mutta tätä tapahtuu enää harvoin. Tekoälyä on paranneltu todella paljon, ja pelaajat osaavat sijoittua aiempaa paremmin kentällä. Etenkin vaikeimmalla tasolla tekoälyn puolustajien ohittaminen on todella hankalaa. Ainoastaan juoksemalla ei enää pääse pelaajista ohi. Palloa pitääkin pyörittää keskikentällä todella paljon, jotta pelaaja löytää syöttötilaa.

Suurimmat ja tärkeimmät ratkaisut tapahtuvat hyökkäysalueen viimeisellä kolmanneksella kuten aidossakin futiksessa. Heikon taitotason pelaajilla kannattaa suosia keskityksiä maalin eteen, kun taas Barcelonalla voi yrittää lyhytsyötellä puolustuksen läpi. Myös joukkueilla on väliä.

Suurin ongelma pelissä on jälleen, ettei siinä ole kovinkaan kattavia lisenssejä, ja esimerkiksi Englannin Valioliigan joukkueista vain muutamalla on oikea nimi. Pelaajat sentään ovat kaikilla joukkueilla aidot. Tämä on kuitenkin pieni ongelma, sillä peliin saa lisättyä aidot pelaajat myöhemmin option filejen avulla.

PES 2016 on uskomattoman hyvä futispeli, ja yksi parhaimpia jalkapallopelejä koskaan. Sen sisälle pääsevät niin vasta-alkajat kuin PES-veteraanitkin, ja siitä löytyy pelattavaa sadoiksi tunneiksi. Kuningaslaji ei ole koskaan ollut näin aidolla tavalla täydellinen.

Arvosana: 10

Lisää luettavaa