Arvostelussa Pokémon Omega Ruby – ”Polku kohti Pokémon-mestaruutta tuntuu erittäin tutulta”

01.03.2015

Kun ihka uutta Pokémon-seikkailua ei ole tarjolla, niin ainakin uusintaversioita Nintendo jaksaa julkaista. Pokémon Ruby ilmeistyi Game Boy Advancelle vuonna 2002. Omega-versio pumppaa vanhaan peliin lisäsisältöä, ja kuorruttaa ulkoasun uusiksi. Laiskasta uusinnasta ei siis ole kyse.

Ideana on vanha, moneen kertaan koettu hirviöjahti ja Pokémon-mestariksi eteneminen. Reissun kuluessa sattuu ja tapahtuu, salipäälliköitä haastetaan ja omaa hirviöpataljoonaa treenataan. Kaava alkaa tuntua jo hieman puisevalta, mutta ilmeisesti pääsarjan peleihin ei olla keksitty mitään muutakaan. Ihan samanlaista uutuudenviehätystä Omega Ruby ei tarjoa kuin esimerkiksi X ja Y -versiot, jotka toivat Pokémonin ansiokkaasti kolmanteen ulottuvuuteen.

Omegan Rubyn suurin vahvuus on viimeisimmistä taskuhirviöseikkailuista nostetut uudistukset, kuten megaevoluutiot ja super-training -ominaisuus. Myös Pokémonien kykykilpailut ja pelaajan oma tukikohta tekevät paluun. Lisäkilkettä on siis tarjolla runsaasti, jos pelkkä peruspelaaminen kyllästyttää. Useat pelimekaaniset muutokset huomaa kuitenkin vain tosissaan asiaansa perehtynyt Pokémon-kouluttaja.

Pokédexin täyttäminen ei ole koskaan ollut yhtä helppoa. Konsolin kakkosnäytöllä rullaava PokéNav Plus -laite avittaa uusien hirviöiden löytämisessä. Tämä on tervetullut uudistus niille, joiden on pakko kerätä ne kaikki. Muutkin uudistukset sujuvoittavat peruspelaamista runsaasti, eikä ensivilkaisulla peliä edes tunnistaisi uusintaversioksi.

Pokémonit ovat aina olleet hyviä roolipelejä, eikä pelin tarjoamassa syvyydessä ole moittimista. Jos into riittää treenaamaan omista hirviöistä taskukokoisia tappokoneita, on se jälleen mahdollista. Lisäksi netti tarjoaa runsaasti touhuttavaa taistelemisen ja vaihtokaupan saralla. Pelin sisäinen sosiaalinen verkosto toimii sujuvasti, eikä vaihto- ja taistelukumppanien etsiminen tuota päänvaivaa.

Omega Rubyssa on kaikki se hyvä, mitä pelisarjan uusimissa osissa on esitelty. Mikään ei silti poista sitä tunnetta, että tämä on nähty ja tehty jo niin monta kertaa aikaisemmin. Polku kohti Pokémon-mestaruutta tuntuu yhä erittäin tutulta.

KEHITTÄJÄ
Game Freak

JULKAISIJA
Nintendo

TESTATTU
3DS

MUUT ALUSTAT

ARVOSTELIJA
KALLE ESKELINEN

IKÄSUOSITUS
3+

PELAAJIA
1-2, nettipeli

PLUSSAT
MODERNISOINTI

MIINUKSET
NÄHTY JA KOETTU

PÄÄSTÖTODISTUS
Lisää koulutettavaa taskuhirviöitä kaipaaville

ARVOSANA
7

LAJITYYPPI
Roolipeli

JULKAISUPÄIVÄ
28.11.2014

Lisää luettavaa