Arvostelussa Fallout 4 – ”onnistunut, valtavan iso peli”

11.12.2015

Fallout 3:sta eteenpäin pelisarjan maailma on hiljalleen liikkunut kohti toimivaa yhteiskuntaa. Fallout 3:ssa elettiin helvetillisessä erämaassa. New Vegasissa oltiin jo rakentamassa jonkinlaista valtiota, ja nyt Fallout 4:ssa pelin maailma on kehittyvien yhteisöjen ja kylien verkko.

Kehitys näkyy myös siinä, mitä Fallout 4:ssa tehdään. Edeltäjiensä tapaan kyseessä on roolipeli, jossa tutkitaan maailmaa, taistellaan, puhutaan sivuhahmojen kanssa ja kerätään kamaa. Mukana on myös mahdollisuus rakentaa omia yhdyskuntia. Sitä varten on työkalu, jonka kanssa voi nysvätä loputtomiin. Tarvitseeko yhdyskunta sähköä tai pari sänkyä lisää?

Muutos on yllättävän iso: Maailmaa ei enää pelkästään tutkita, vaan myös hallitaan. Se vähentää pelimaailman mysteeriä, ikään kuin näkisi konepellin alle.

Sarjan perinteiden mukaisesti pelaajahahmo tulee alussa ulos maanalaisesta holvista, jonka suojissa hän on selvinnyt maailmanlopusta. Tällä kertaa pelaajahahmo on ollut jäädytettynä, ja muistaa millainen maailma oli ennen sotaa. Hänen lapsensa on viety, ja pitää tietty saada takaisin vaikka vastassa olisi mitä mutantteja. Peli sijoittuu Bostoniin, ja Yhdysvaltojen historia ja identiteetti ovat jälleen keskeisessä osassa.

Uusien ideoiden lisäksi pelin peruskaavaa on kehitetty. Taistelu toimii edelleen omintakeisella puoliksi vuoropohjaisella mekanismilla, jossa voi joko ampua suoraan tai käyttää erillistä tähtäysmekanismia. Nyt taistelu on ketterämpää ja nopeampaa kuin ennen. Visuaalisesi peli on parempi kuin ennen, mutta hienomman näköisiä pelejä on kasapäin.

Peli on kehittynyt myös tarinallisesti. ”Mene tappamaan tyypit paikassa X” -tehtäviä on liikaa, mutta sivuhahmot ovat hyviä ja yllättäviä syvyyksiä löytyy mitä erikoisimmista paikoista. Maailmanlopun jälkeinen Boston on monisyinen paikka, josta löytyy mitä kiinnostavimpia asioita. Varsinkin itse kaupunki kaikkine maamerkkeineen on pelissä edukseen.

Fallout 4 on onnistunut, valtavan iso peli. Pelisarjan kehittymisessä on jotain haikeaa: Fallout 3:n toisto olisi ollut turhaa, mutta matkalla kohti sivistystä menetetään silti jotain. Ehkä se on koko pelin pointti.

Arvosana: 9

Lisää luettavaa