Arvostelussa Call of Duty: Black Ops III – ”poikkeuksellisen runsas peli”

11.12.2015

Black Ops III on poikkeuksellisen runsas peli. Mukana on yksinpeli, moninpeli ja zombimoodi, jossa siinäkin on moninpelin lisäksi tarinavetoinen pelimoodi. Tavallaan voisi sanoa, että Black Ops III on neljä peliä yhdessä paketissa.

Ensimmäiset kaksi Black Ops -peliä ovat olleet Call of Duty -sarjan vahvimmasta päästä. Black Ops ykkösen kylmän sodan tunnelmiin sijoittuva tarina on pelisarjan paras, ja Black Ops 2 keräsi pisteitä silkalla omituisuudellaan. Valitettavasti kolmososa ei pääse samalle tasolle. Se sijoittuu viime vuoden Call of Dutyn Advanced Warfaren tapaan tulevaisuuteen, eli mukana on erilaisia scifihärveleitä. Black Opsien perinteinen paranoia on edelleen läsnä, tällä kertaa tekoälyjen ja kyborgien kansoittamassa maailmassa.

Pelin tarina äityy paikoitellen hyvinkin filosofiseksi, mutta valitettavasti Call of Dutyn ampuminen ei riitä kantamaan korkealentoisimpia hetkiä. Loppupuolella pelaaja ampuu samoja tuttuja vihollisia sillä aikaa kun erilaiset kertojaäänet avautuvat kuolemattomuudesta, minuuden olemuksesta ja todellisuuden luonteesta.

Pelihahmo voi olla mies tai nainen. Pelin alkupuolella hän joutuu kohtaamaan sotilasrobotin yhdessä vuoden ällöimmistä kohtauksista. Sen jälkeen hänestä tuleekin kyborgi. Erikoiskyvyt ovat vähän sekalaisia, mutta osasta saa paljon irti. Seinää pitkin käveleminen ja rakettihyppy sallivat liikkua taistelukentällä entistä vapaammin. Muita kykyjä ovat mahdollisuus ottaa hallintaansa vihollisen robotteja tai boostata omaa taistelukykyä hetkellisesti.

Paras uusi voima on parvi nanobotteja, jotka voi lähettää etsimään ja tappamaan vihollisia. Ne ovat itseohjautuvia. Siitä on suuri ilo silloin, kun tulitus on niin intensiivistä että tähtääminen ei onnistu.

PS4:lla peli kaatuili useampaan otteeseen. PS3:lle ja Xbox 360:lle julkaistuissa versioissa on mukana ainoastaan moninpeli. Se onkin paljon yksinpeliä parempi. Yksinpelin voi tosin senkin vetää kolmen kaverin kanssa co-oppina. Se on hauskaa, vaikka kartat ovatkin ahtaita.

Black Ops III tuntuu päämäärättömältä peliltä, johon on sörssätty mukaan vähän kaikkea. Zombikama on hauskaa eikä pakettia voi ainakaan syyttää liiasta niukkuudesta, mutta parempiakin Call of Dutyjä on tehty.

Arvosana: 7

Lisää luettavaa