Arvostelussa Assassin’s Creed Unity: Dead Kings – ”Laajennus aloittaa suoraan siitä mihin Unity päättyi”

27.02.2015

Assassin’s Creed: Unity on peli, jossa oli julkaisuhetkellä nolostuttavan paljon bugeja. Ongelmat olivat niin pahoja, että julkaisija Ubisoft koki aiheelliseksi ryhtyä korjauspäivityksiä konkreettisempiin toimenpiteisiin pelaajien lepyttämiseksi. Niinpä pelille julkaistava, aiemmin maksulliseksi kaavailtu Dead Kings -laajennus ilmestyikin ilmaiseksi. Se kannattaa ehdottomasti ladata, jos vain sattuu olemaan emopeli hankittuna.

Tiltin testissä Dead Kings ei kuitenkaan antanut loistavaa ensivaikutelmaa. Peli bugitti ennen kun sitä sai edes käyntiin. Laajennuksen sai pyörimään vasta lataamalla emopelin uudestaan Xbox Onen verkkokaupasta.

Kun peli vihdoin toimii, käy ilmi että Dead Kings on iso paketti, jonka hyvät ja huonot puolet ovat samanlaisia kuin emopelissä. Myös Dead Kings bugittaa, ja liikkuminen on edelleen kömpelömpää kuin haluaisi.

Toisaalta, kaikki on todella komeaa. Laajennus aloittaa suoraan siitä mihin Unity päättyi. Arno on masentunut, ja tunnelma on sateinen ja alakuloinen. Pariisin lähelle aukeaa uusi pikkukaupunki, jossa voi seikkailla sekä maan päällä että alla. Tarinatehtävien lisäksi mukana on kaikenlaista sivukamaa, muun muassa lisää jo Unityssä hyvin toimineita murhamysteerejä. On edelleen epäselvää, miksi Arno ratkoo murhia, mutta ainakin se on mielenkiintoista.

Uusista mekanismeista merkittävimmät ovat lyhty ja kranaatinheitin. Lyhty toimii erilaisissa yksinkertaisissa arvoituksissa. Seinää ei voi kiivetä, koska siinä on ötököitä. Jos lyhdyn laittaa päälle, ötökät kaikkoavat. Ongelma tulee siitä, ettei lyhtyyn aina riitä polttoainetta. Kranaatinheitin on näppärä ase jos haluaa tappaa ison joukon vihollisia, mutta vaikea käyttää nopeasti. Se tuo mieleen Assassin’s Creed: Roguen, mutta katakombeissa siitä ei ole ihan niin paljoa iloa kuin ulkona.

Dead Kingsin paras puoli on sen laajuus. Pelattavaa on paljon, ja meininki tarpeeksi tyylikästä että olisi tästä voinut maksaa rahaakin. Ilmaisena lisäpakettina Dead Kings tekee Unitystä paremman hankinnan. Sen myötä emopelissä on käytännössä pari iltaa lisää sisältöä.

KEHITTÄJÄ
UBISOFT MONTPELLIER

JULKAISIJA
UBISOFT

TESTATTU
XBOX ONE

MUUT ALUSTAT
PC, PS4

ARVOSTELIJA
JUHANA PETTERSSON

IKÄSUOSITUS
18+

PELAAJIA
1, co-op, moninpeli

PLUSSAT
PALJON KAIKKEA
FIILIS

MIINUKSET
BUGITTAA
KÖMPELÖ

PÄÄSTÖTODISTUS
Ilmainen laajennus kannattaa ladata aina

ARVOSANA
8

LAJITYYPPI
Toiminta

JULKAISTU
13.1.2015

Lisää luettavaa