Arviossa FIFA 15 – ”Näistä parista omituisuudesta huolimatta viihdyttävä”

17.10.2014

Syksy saapuu, ja syksyn myötä saapuvat myös jokavuotiset urheilupelit. EA Sports pitää niin lätkä- kuin futispelienkin valtikkaa tiukasti hallussaan. Jääkiekkopeleissä ei kilpailijoita edes ole, ja Konamin Pro Evolution Soccer -sarja on ollut jo vuosia divarikamaa FIFAan verrattuna. Tämän vuoden FIFA on jälleen harppaus eteenpäin, mutta onko askel niin suuri kuin alkujaan odotettiin?

FIFA 15 -pelin ennakoissa hehkuteltiin pelin uusittua pallokosketussysteemiä. Pallo otti pelaajien kosketuksesta kierrettä, ja esimerkiksi sisäänpäin kiertyvät keskitykset mahdollistivat vastapalloon puskemiset. Näin radikaalia muutosta ei kuitenkaan lopulliseen versioon ole saatu, ja pallo käyttäytyy pelissä perinteisempään tapaan. Silti esimerkiksi vedoissa on jälleen uudenlaista ruutia, ja niitä kannattaa yrittää kauempaakin.

Pallo pysyy tänä vuonna helpommin pelaajien hallussa kuin ennen. Lisääntynyt pallokontrolli on hyökkäyksessä kiva juttu, mutta puolustaessa mielipide muuttuu. Etenkin nettipeleissä nopeilla pelaajilla on liian helppo juosta kömpelöiden puolustajien ohi. Liverpoolin Daniel Sturridgea vastaan on vaikea puolustaa hiemankin hitaammalla pakilla. Tokihan se niin on oikeastikin, mutta uusimmassa FIFAssa ketteryys on aivan liian suuressa arvossa voimaan verrattuna.

Myös maalivahtien toiminta hämmentää välillä. Tänä vuonna maalivahtien kykyjä on käytännössä parannettu, ja keskeltä lähteneet laukaukset ne torjuvatkin ihan oikeaoppisesti päätyrajasta yli. Hiemankin enemmän sivuilta tulleet vedot on kuitenkin tapana torjua suoraan maalintekoalueelle, mistä hyökkääjien on aivan liian helppo laittaa pallo verkon perukoille.

Näistä parista omituisuudesta huolimatta FIFA 15 viihdyttää. Etenkin kavereita vastaan peli on omimillaan, ja nettipelikin toimii pelisarjalle tuttuun rautaiseen tyyliin sujuvasti. Yksinpelaajillekin on tarjolla runsaasti turnauksia ja eri sarjoja.

Erityismaininta on annettava pelin audiovisuaalisesta toteutuksesta. Sillä saralla FIFA 15 on täydellisyyttä hipova paketti, ja jokaisella pelin stadionilla on aivan omanalaisensa tunnelma.

KEHITTÄJÄ
EA CANADA

JULKAISIJA
EA SPORTS

TESTATTU
PS4

MUUT ALUSTAT
PS3, XBOX ONE, XBOX 360, PC

ARVOSTELIJA
JARKKO FRÄNTILÄ

IKÄSUOSITUS
3+


PELAAJIA
1-4

PLUSSAT

+ LOISTAVA PELATTAVUUS
+ LISENSSITAIVAS

MIINUKSET
– ”VARMAT” MAALIT

PÄÄSTÖTODISTUS
FIFA 15 on mainio futispeli.

ARVOSANA
9

LAJITYYPPI
Urheilu

JULKAISUPÄIVÄ
23.9.2014

Lisää luettavaa