Arviossa Fantasia: Music Evolved – ”oivallinen myös bilepelinä”

19.11.2014

Disneyn animaatioelokuvissa on aina ollut erinomainen musiikki. Harmonix puolestaan on musiikkipelien tekemisessä mestari. Yhdistämällä nämä syntyy Fantasia: Music Evolved, peli jossa taiotaan maailmaan musiikkia kuin kapellimestari ikään.

Pelaaja on nuori noidan oppilas, joka saa tehtäväkseen häätää musiikin täyttämistä maailmoista uhkaavan Metelin. Meteli on puhdasta kakofoniaa, joka uhkaa hukuttaa kauniit melodiat alleen, mutta yksi hittikappale kerrallaan paha möykkä painuu piiloonsa. Pelin kehystarina on tekosyy nostaa Disney-lisenssiä etualalle, mutta ehkä juuri siksi sitä kehtaa näyttää lapsillekin.

Koska taikavoimia mallinnetaan heiluttamalla käsiä musiikin tahtiin, Music Evolved vaatii Kinectin, Xbox Onen liikettä tarkkailevan lisälaitteen. Pelaajalle näytetään mikä kädenliike pitää tehdä seuraavaksi ja loppu on kiinni ajoituksesta. Se onkin yllättävän hauskaa puuhaa! Oli valittu kappale sitten vaikkapa Queenia tai Vivaldia, rytmitys ja liikkeiden suunnittelu on ensiluokkaista.

Joskus Music Evolvedia vaivaa kyvyttömyys tunnistaa tehtyä liikettä, mutta koska kappaleissa ei voi epäonnistua, se ei juuri haittaa. Myös jotkin minipelit, joilla rakennetaan omia lurituksia kappaleiden sekaan, ovat kehnoja.

Vaikka pelille onkin ihan sama tekeekö heilautukset oikealla vai vasemmalla kädellä, käytännössä niitä ketjuttaa luonnostaan toisiinsa ja yhdistää liikkeistä kauniita kuvioita ja massiivisia nostatuksia. Tuloksena onkin todella hyvä hartia- ja yläselkäjumppa.

Kappaleista saa myös paljon irti, kiitos erilaisten miksausten. Jokaisella biisillä on nimittäin kolme eri tyylistä miksausta, joita voi yhdistellä keskenään! Yhdestä miksauksesta voi ottaa kitaran ja toisesta bongorummut.

Fantasia: Music Evolved on hauska paketti. Koska mukana on myös kahden pelaajan moninpeli, se on oivallinen myös bilepelinä. Music Evolved on niitä harvoja Kinect-pelejä, joita voi todella pitää hyvinä.

Kehittäjä
Harmonix

Julkaisija
Disney Interactive

Testattu
Xbox One

Muut alustat

Ikäraja
3+

Plussaa
KAPPALEIDEN RYTMITYS JA MIKSAUS
BIISEISSÄ EI VOI EPÄONNISTUA
EI TULE LIIAN HIKI

Miinusta
BONUSTAVAROIDEN METSÄSTÄMINEN
VAIN 33 KAPPALETTA

Kaneetti
Harmonixin käsissä myös Kinect-pelistä saadaan hauska

Julkaisupäivä
24.10.2014

Arvostelija
Jori Virtanen

Arvosana
9

Lisää luettavaa