Arviossa The Detail – ”Hinta/Laatu suhteeltaan erinomainen rikosdraama”

20.11.2014

Turkulainen pelifirma Rival Games on saanut valmiiksi crime-noir seikkailupelinsä The Detailin ensimmäisen osan, nimeltään Where the Dead Lie. Tämä Steamissä myytävä rikosseikkailu heittää pelaajan keskelle murhatutkimusta, jossa kaikki palaset eivät vain tunnu täsmäävän. Mysteerin ratkaiseminen kuljettaa pelaajaa ympäri synkkää amerikkalaista kaupunkia esitellen tapahtumia kahden päähenkilön silmien läpi. Where the Dead Lie -seikkailu ei ole erityisen pitkä, mutta tummansävyisessä tarinassa on mukavasti terää.

Visuaalisesti peli näyttää animoidulta sarjakuvalta. Piirrosjälki on kuin suoraan sarjakuvien sivuilta eikä hahmojen liikkumisen lisäksi erilaisia animaatioita liiemmin ole. Maailman väripaletti on erittäin synkkä ja joskus jopa täysin mustavalkoinen. Lisäksi kaupunki tuntuu olevan täynnä toivottomuutta ja välinpitämättömyyttä. Tämä masentava maailma yhdistettynä synkkään tarinaan luo erinomaisen tunnelman. Tällaiselta kunnon rikosmysteerin pitääkin näyttää.

The Detail noudattaa jo varsin harvinaiseksi käynyttä ja vanhoista seikkailupeleistä tuttua osoita ja klikkaa -kaavaa. Pelaaja siis osoittelee hiirellä pitkin ruutua klikkaillen ihmisiä joiden kanssa jutella, asioita joita tutkia tai paikkoja, joihin kävellä. Yksinkertaista, mutta se toimii. Vaikka hahmojen välisiin keskusteluihin pääseekin vaikuttamaan, tuntuu pelaaminen paikoin turhan suoraviivaiselta. Pahimmillaan meininki on ”klikkaa kaikkea ja etene seuraavaan ruutuun” -tyyppistä, mutta peli on sen verran mielenkiintoinen, että turhautuminen ei ehdi iskemään.

Hintaa The Detail Episode 1 – Where the Dead Lie:llä on vain vajaat 6 euroa, joten vaikka seikkailu ei liian pitkä olekaan, on The Detail ehdottomasti hintansa arvoinen ja jälleen hieno osoitus kotimaisen peliteollisuuden kyvystä tuottaa hyviä pelejä, joissa on se oma juttunsa.

KEHITTÄJÄ
Rival Games

JULKAISIJA
Rival Games

TESTATTU
PC

MUUT ALUSTAT

ARVOSTELIJA
MIKKO MATILAINEN

IKÄSUOSITUS
18

PELAAJIA
1

PLUSSAT
VISUAALINEN TYYLI
HINTA

MIINUKSET
PAIKOIN PELKKÄÄ KLIKKAILUA

PÄÄSTÖTODISTUS
Hinta/Laatu suhteeltaan erinomainen rikosdraama.

ARVOSANA
7

LAJITYYPPI
Seikkailu

JULKAISUPÄIVÄ
28.10.2014

Lisää luettavaa