Arviossa Dead Rising 3 – ”Zombien yli kelpaa ajaa moottoripyörän ja katujyrän yhdistelmällä”

03.10.2014

Zombeista ei ole pelimaailmassa pulaa. Niitä on peleissä kuten Walking Dead, DayZ, Dead Island, ja pelien ulkopuolella televisiossa, sarjakuvissa, elokuvissa ja muutenkin joka paikassa. Zombimaailmassa täytyy siis tehdä jotain erityistä, jos haluaa erottua joukosta. Dead Rising -pelit ovat perinteisesti siinä onnistuneet, hyvässä ja pahassa. Dead Rising 2 oli eksentrinen peli, jonka yhdistelmäaseilla oli hauska riehua ja jonka tallennussysteemi kävi todella hermoille.

Dead Rising 3 julkaistiin osana Xbox Onen ensimmäistä peliaaltoa. Monissa muissa maissa se tuli myyntiin jo vuosi sitten, mutta Suomessa Xbox Onen myötä vasta nyt. Dead Rising -peliksi se on väritön mutta toimiva: Sarjan värikkäimpiä kummallisuuksia on karsittu ja paletti on monien suurten videopelijulkaisujen tapaan ruskeaa, harmaata ja murrettuja sävyjä. Toisaalta pelinä se on entistä käyttäjäystävällisempi, eikä eteneminen ole enää yhtä tuskastuttavaa kuin ennen.

Päähenkilö Nick on automekaanikko, joka koettaa kavereineen selvitä zombiepidemian keskellä. Näyttämönä on eräänlainen suppea avoin maailma, hallittavan kokoinen ympäristö jossa valtavat zombilaumat vaeltavat.

Zombeja on siis todella paljon. Niitä myös kuolee valtavia määriä: Pelin lopussa zombeja on saattanut laota tuhansia.

Zombien tappaminen erikoisilla aseyhdistelmillä onkin keskeinen osa pelin hauskuutta. Tarina etenee tehtäviä suorittamalla, mutta suurin osa varsinaisesta pelisisällöstä on taistelua tai sitten autolla ajamista. Myös ajoneuvoja voi tuunata. Zombien yli kelpaa ajaa moottoripyörän ja katujyrän yhdistelmällä.

Visuaalisesti Dead Rising 3 näyttää siltä, että olisi voinut ilmestyä jo Xbox 360:lle. Uuden sukupolven meininki näkyy kuitenkin näppärästi toteutetuissa äänikomennoissa ja älypuhelinta hyödyntävissä Smartglass-toiminnoissa. Jos puhelimensa synkkaa Xbox Onen kanssa, alkavat pelihahmot soitella senkin kautta.

Latinoduunari Nick on ison videopelin päähenkilöksi epätavallisen sympaattinen, ja Dead Rising 3 on pääasiassa hauska peli. Yleinen harmaus ja huumorin urpous kuitenkin latistavat pelikokemusta.

KEHITTÄJÄ

Capcom Vancouver

JULKAISIJA

Microsoft

TESTATTU
Xbox One

MUUT ALUSTAT
PC

ARVOSTELIJA
Juhana Pettersson

IKÄSUOSITUS
18+

PELAAJIA
1, co-op

PLUSSAT
Paljon zombeja
Kombo-aseet

MIINUKSET
Transsukupuolisten pilkkaaminen
Harmaa

PÄÄSTÖTODISTUS
Zombeja on hauska lahdata

ARVOSANA
7

LAJITYYPPI
Selviytymiskauhu

JULKAISTU
6.9.2014

Lisää luettavaa