Nintendon ajatus koti- ja käsikonsolin yhdistämisestä Switchiksi on palvellut erityisesti kotisohvien hirviökouluttajia. Jos aiempien sukupolvien Pokémon-seikkailut ovat jääneet töllössä lähinnä Pokkén Tournamentiin sekä suoratoistopalveluiden animaatioiden väijymiseen, japanilaisyhtiön nykyisen silmäterän omistajia paijataan enemmän kuin Meowthia ikinä. Tuorein yrittäjä on nostalgiatrippi 15 vuoden taakse, jolloin Game Boy Advancelle ja Nintendo DS:lle julkaistut Pokémon Mystery Dungeon: Blue Rescue Team sekä Red Rescue Team hämmensivät pelaajakansaa.
Vierineet vuodet eivät ole nimeämispolitiikkaa tiivistäneet, mutta Pokémon Mystery Dungeon: Rescue Team DX on muutoin ehostanut kokemusta muutoinkin kuin vain siloittelevalla pintaremontilla. Sankarihahmo herää aamulla hirviöksi muuttuneena, eikä muistikuviakaan ole epämääräisiä unia enempää. Vaikka teos käynnistyy kyselytuokiolla, jonka aikana annetut vastaukset määrittävät aloitusotuksen, oman taskuhirviönsä voi valita halutessaan itsekin. Äänestystulokset väittivät minua hävyttömästi Psyduckiksi, itse näin peilissä ennemmin ylvään Charmanderin. Matkaseuralaiseksi valikoitui Cubone, mihin saattoi vaikuttaa kallopään hassunhauska rooli Netflixiinkin ehtineessä Pokémon Detective Pikachu -elokuvassa. Kannattaa muuten katsoa!
Kuten nimestä voi päätellä, tarinan sankarikaksikko perustaa oman pelastustiiminsä metsästämään kadonneita poksuja. Pokémonit eivät luonnollisestikaan haahuile sivistyksen ytimessä, vaan näitä metsästetään luolastoimaisilta mailta ja männyköiltä. Putkimaiset alueet tuntuvat ensi alkuun hallittavan kokoisilta retkikohteilta, mutta jo hetken jälkeen kerroksia alkaa olla kymmenittäin. Jokaisen nurkan nuohoaminen ei siis ole järkevää saati viihdyttävää. Tekijätkin ovat tämän tajunneet, sillä olennaisiin tasoihin astuessa näytetään heti kättelyssä mahdollinen eksynyt poloinen.
Pokémon Mystery Dungeon on uusittunakin kevyttä roolipelailua. Toisin kuin sarjan pääosissa, taisteluita varten ei tarvitse siirtyä erilliseen mätkintäkohtaukseen, vaan iskut vaihdellaan tavallisella pelialueella. Ratkaisu toimii ja mahdollistaa yksittäisen kohtaamisen eskaloitumisen todelliseksi mammuttimätöksi. Yksinäisen Parasin nuijiminen onnistuisi vaivatta, mutta kun se pirun Onix matelee omasta onkalostaan pilaamaan karkelot.
Jos alkuperäisessä teoksessakin tiimiin mahtui kerrallaan neljä otusta, Switch-versiossa bileitä on kasvatettu tosissaan. Parhaimmillaan hirviöjengissä on alkuperäisen soturikaartin ohella kuusi muutakin mörökölliä. Harmillisesti alkuperäisiä kenttiä ei kuitenkaan ole tällaiseen diglettmäiseen humppamatoon suunniteltu, sillä poluille mahtuu yleensä vain yksi marssija kerrallaan. Huumorinkukkasta koetellaan rajummin kuin Magikarpia kalasatamassa, kun eturivin kärkisoturit katsovat voimattomina perän hännänhuippuna olevan heittopussin turpasaunaa. Toisaalta parhaimmillaan vihollis-Exeggutea höykytetään lähes jokaisesta ilmansuunnasta. Kärähdä ukkosiskuun!
Luolastoseikkailuihin keskittyvän teoksen voisi herkästi uskoa panostavan luolastoissa seikkailemisen mielekkyyteen. Pokémon Mystery Dungeonin kääntäjät ovat kuitenkin vetäneet sellaisen ässän hihasta, että Alakazamkin katsoo taikatemppua hämmästyneenä. Teoksen pelaamisen voi nimittäin automatisoida erittäin pitkälle. Valitut taisteluiskut saa toki valittua manuaalisesti, mutta A-painikkeella peli käyttää optimaalisinta hyökkäysvaihtoehtoa itsestään. Autopilotilla sankarikööri puolestaan taapertaa kenttiä läpi omatoimisesti tiettyjen määriteltävien reunaehtojen puitteissa. Taistelut toki pysäyttävät paraatimarssin, mutta yhden napin rämpytyksellä napatun voiton jälkeen tepastelu jälleen jatkuu. Harvassa ovat seikkailut, joiden tekijät haluavat poistaa pelielementin kokonaan!
Teoksen historialliset juuret näkyvät uudistetusta audiovisuaalisuudesta huolimatta perin selkeinä. Vaikka ulkoasu on ehostettu upean piirrosmaiseksi, kenttäsuunnittelun putkimaisuutta se ei kätke. Toisaalta huomasin tämän häiritsevän yllättävänkin vähän, sillä tunnelma pysyy muutoin kohdillaan. Äänimaisemaa on sen sijaan vaikeampi puolustella, sillä yksinkertaisia pimputuksia renkutetaan ajasta ikuisuuteen. Huushollin toisen asukkaan ilmeestä alkoi pelisession venyessä paistaa Mewtwon katseen veroinen pyhä viha.
Vaikka juuret näkyvätkin, teoksen parissa huomaa viihtyvänsä varsin mainiosti. Noin 15 tuntiin koluttava tarina on kestänyt pienistä puutteistaan huolimatta aikaa mainiosti. Omaa hirviökokoelmaa voi tämän jälkeenkin vielä kasvattaa erilaisia asutettavia seutuja ostellen, mutta siinä vaiheessa kiinnostus alkaa jo lopahtaa. Mikäli tunnaribiisin mukaisesti kaikki on kerättävä, pelikello tikittää helposti vielä toisen mokomankin ennen kuin kaikki mahdollinen on tehtynä.
Pokémon Mystery Dungeon ei peittele sen 15 vuoden ikää. Mikäli retrohtavat piirteet häiritsevät nautintoa, teoksen suosittelu on vaikeaa. Taskuhirviöiden ystäville peli tarjoaa kuitenkin yhä nostalgisen tripin, jota vain korostaa seikkailun keskittyminen alkupään hirviöihin. Ensimmäisen sukupolven kanssa kasvaneelle tuttujen otusten jälleennäkeminen on ratkiriemukas kokemus. Uudistetulle paketilla antaa ehkä enemmän asioita anteeksi kuin mitä tyystin uuden seikkailun arviossa hyväksyisi. Ongelmistaan huolimatta Pokémon Mystery Dungeon: Rescue Team DX piti otteessaan, joten uusittu seikkailu onnistuu pyrkimyksissään paremmin kuin Rakettiryhmä milloinkaan.
Saatavilla: Switch
Ikäraja: PEGI 7 (väkivalta)
”Tämä virhe pitäisi korjata pika-pikaa.”